TALOUSARVIOALOITE 115/2007 vp

TAA 115/2007 vp - Sinikka Hurskainen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtion julkisiin tiloihin sijoitettavien taidehankintojen lisäämiseen

Eduskunnalle

Ajatus taiteen merkityksestä terveydelle on yleisesti hyväksytty, kun puhutaan taideterapiasta vaikkapa mielenterveyspotilaiden tai kehitysvammaisten parissa. Sen sijaan taiteen sairauksia ennalta ehkäisevästä vaikutuksesta ei olla oltu yksimielisiä aivan viime vuosiin saakka.

Assi Liikasen väitöskirja taiteen vaikutuksesta ihmisen terveyteen antaa vahvistusta sille, että kulttuuripalvelujen suotuisat vaikutukset sekä henkiseen että fyysiseen terveyteen ovat merkittäviä. Koska taiteen sairauksia ennalta ehkäisevä vaikutus on todettu, tulisi tämä ottaa huomioon myös osoitettaessa määrärahoja valtion julkisiin tiloihin sijoitettaviin taidehankintoihin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.80.52 lisäyksenä 100 000 euroa valtion julkisiin tiloihin sijoitettavien taidehankintojen lisäämiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Sinikka Hurskainen /sd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Pentti Tiusanen /vas