TALOUSARVIOALOITE 1161/2002 vp

TAA 1161/2002 vp - Aulis Ranta-Muotio /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen varusmiesten kotiuttamisrahaan

Eduskunnalle

Suomessa oli aiemmin voimassa kotiuttamisrahalaki (910/1977), jonka perusteella varusmiespalveluksesta kotiutettavalle maksettiin kotiuttamisrahaa. Tavoitteena oli turvata toimeentulo kahden viikon aikana varusmiespalveluksen päätyttyä. Valtion rahatilanteen vuoksi kotiuttamisrahan suuruus oli kuitenkin vuonna 1992 ennen sen lakkauttamista vain 300 markkaa, kun se muissa Pohjoismaissa oli moninkertainen. Kotiuttamisraha lakkautettiin lailla 1367/1992 osana valtion säästötoimenpiteitä.

Kumoamislaista annettu sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö ei ollut yksimielinen. Eräät edustajat vastustivat rahan poistamista vetoamalla mm. pohjoismaiseen käytäntöön sekä mahdollisesti kohoaviin kuntien toimeentulotuen kustannuksiin. Näin on käynytkin: merkittävä osa kotiutuvista varusmiehistä tarvitsee kunnallista toimeentulotukea, jonka yksilöllinen käsittely aiheuttaa kunnissa runsaasti työtä.

Kotiutuvien varusmiesten ja koko yhteiskunnan kannalta olisikin perusteltua palauttaa kotiuttamisraha, kuten muun muassa Varusmiesliitto ry ja varusmiestoimikunnat ovat esittäneet. Aloitteen mukainen kahden miljoonan euron lisäys Puolustusvoimien toimintamenoihin riittäisi arviolta noin 100 euron kotiuttamisrahan maksamiseen, kun otetaan huomioon myös kuntien toimeentulotukimenojen vähentyminen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon luvun  33.28 uudelle momentille 2 000 000 euroa varusmiesten kotiuttamisrahan maksamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Tero Mölsä /kesk
  • Juha Korkeaoja /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Kari Myllyniemi /kesk
  • Matti Väistö /kesk
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk