TALOUSARVIOALOITE 1164/2002
vp
TAA 1164/2002
vp - Leena Rauhala /kd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen opettajien
koulutukseen
Eduskunnalle
Opettajankoulutus on tällä hetkellä melkoisten paineiden
alaisena. Tilanteeseen vaikuttavat useat samanaikaiset
tekijät: opettajapulan uhka, opettajankoulutuksen sisältöihin
kohdistuvat muutospaineet (mm. luma-aineet, tietotekniikka, mediakasvatus)
sekä luokan- ja aineenopettajien opiskelun yhdistäminen.
Lisäksi yliopiston sisällä lisääntyvät
taistelut vähenevistä resursseista. Tämän
kaiken taustalla ovat viime vuosikymmenten aikana tehdyt yliopistojen
perusrahoituksen leikkaukset, jotka ovat vaikuttaneet voimakkaasti
niissä annettavaan opettajankoulutukseen.
Perusrahoituksen leikkaukset ovat tuntuneet opettajankoulutuksessa
erityisen voimakkaasti siksi, että siinä suurin
osa toiminnasta keskittyy perusopetukseen ja -tutkimukseen. Perusopetukseen
on myös vaikeampi saada ulkopuolista rahoitusta korvaamaan
leikkausten aiheuttamia vajeita ja lisääntyneitä toimintamenoja.
Perusrahoituksen riittämättömyys
vaikeuttaa vakavasti korkeatasoista opettajankoulutusta. Opettajankoulutuksen
määrärahavajeisiin voidaan nykyisten
määrärahojen puitteissa vaikuttaa vain
pitämällä avoimina olleita virkoja täyttämättä sekä karsimalla
tuntiopetusta.
Tämä puolestaan antaa sysäyksen koulutuksen
kapea-alaistumiselle ja opettajien työuupumukselle. Tähän
hälyttävään tilanteeseen on
kiireellisesti puututtava ja taattava monipuolinen ja riittävä opettajien
koulutustaso. Erityisesti on otettava huomioon erityisopetuksen
ja oppilaanohjauksen tarpeet. Tällä on välillisiä vaikutuksia koko
koulutusjärjestelmämme monipuolisuuteen ja korkeatasoisuuteen.
Nyt pitäisi varmistaa sellaisen rahoitusjärjestelmän
malli, joka takaisi resurssit määrällisesti ja
laadullisesti riittävään opettajankoulutukseen ja
joka ei olisi riippuvainen suhdanne- ja trendiherkästä ulkopuolisesta
rahoituksesta.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 29.10.21 lisäyksenä 4 000 000
euroa opettajien koulutukseen.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002