TALOUSARVIOALOITE 117/2005
         vp
      
      TAA 117/2005
            vp - Leena Harkimo /kok ym.
      
      Tarkistettu versio 2.0
      Määrärahan osoittaminen vientiasiamiestoimintaan
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      Tämä talousarvioaloite on Helsingin
         ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan yhteiseksi aloitteeksi
         hyväksymä aloite.
      
      
      Uudellamaalla toimii kolmasosa koko Suomen yrityksistä,
         yhteensä vajaat 70 000 yritystä. Suomalaisista
         vientiyrityksistä 42 % toimii Uudellamaalla.
         Kauppa- ja teollisuusministeriön sekä alue- ja
         seututoimijoiden elinkeinostrategisissa painotuksissa keskeiseksi
         Suomen tulevaisuuden kehityksen turvaajaksi ja myös uhkatekijäksi
         on noussut yritystemme globalisoituminen. On katsottu välttämättömäksi
         pyrkiä edistämään yritysten
         kansainvälistymistä, koska kotimarkkinamme eivät
         riitä takaamaan kasvua ja turvaamaan kilpailukykyä,
         ja siten yritystoiminta ja työpaikkojen säilyminen
         ovat uhattuina.
      
      
      Suurin osa yrityksistä on resursseiltaan pieniä.
         Alueelliset TE-keskukset pyrkivät antamaan asiantuntemusta
         niille pk-yrityksille, joilla on kasvupotentiaalia kehittyä globaaleille
         markkinoille, mutta jotka tarvitsevat asiantuntijatukea tai joilla
         ei ole yksin riittäviä resursseja käytettävissään.
         Useissa yrityksille suunnatuissa kyselyissä on todettu
         pk-yritysten tarvitsevan kaikkein eniten alkuvaiheen neuvontaa juuri
         kansainvälistymisen peruskysymyksissä. Myöhemmin yritys
         pystyy toimimaan itsenäisemmin kokemuksen karttuessa.
      
      
      Uudellamaalla julkisten tahojen, lähinnä TE-keskuksen,
         pk-yrityksille tarjoama kansainvälistymisen perusneuvonta
         on minimaalista, lähes olematonta. Tässä Uusimaa
         on pahasti jäljessä muuta maata. Uudellamaalla
         on n. 70 000 yritystä kohden ainoastaan 1,5 vakinaista
         vientiasiamiehen vakanssia, kun vastaava suhteutettu lukema muualla
         maassa voi olla jopa moninkertainen. Uusia vientiyrityksiä syntyy
         Uudellamaalla nopeammin kuin muualla, mutta puuttuvan asiantuntijasparrauksen
         vuoksi näitä yrityksiä myös kuolee
         liian paljon. On huomattava, ettei Finprolla ole esimerkiksi Uudellmaalla
         vientineuvontapalveluja. Pienillä yrityksillä ei
         myöskään ole resursseja yksityisiin palveluihin
         kansainvälistymisen alkutaipaleella.
      
      
      Uudenmaan vientineuvontaresursointi on alimitoitettu. Asian
         paikkaaminen projektirahoituksella ei ole mahdollista, koska se
         ei tuo pitkäjänteisyyttä toimintaan,
         jota juuri näissä kysymyksissä tarvitaan.
         Käytössä ei myöskään
         ole yrityshankkeisiin soveltuvaa projektirahoitusta.
      
      
      Samanaikaisesti edellä mainittujen syiden perusteella
         on tärkeää Uudellamaalla turvata myös yritysten
         kansainväistymistukiin jaettavan määrärahan
         suuruus vähintään nykyisellä tasolla,
         ja mikäli Uudenmaan asema maamme veturina halutaan säilyttää,
         tulisi sitä korottaa.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotamme,
      
      että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
         momentille  32.50.41 lisäyksenä 90 000
         euroa vientiasiamiestoimintaan.
      
      
      
    
   
   
      Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
         2005
      
      
         - Leena Harkimo /kok
- Sirpa Asko-Seljavaara /kok
- Klaus Hellberg /sd
- Irina Krohn /vihr
- Sari Sarkomaa /kok
- Matti Saarinen /sd
- Seppo Särkiniemi /kesk
- Juhani Sjöblom /kok
- Lasse Virén /kok
- Kaarina Dromberg /kok
- Kari Uotila /vas
- Ulla Anttila /vihr
- Jyrki Kasvi /vihr
- Marjo Matikainen-Kallström /kok
- Raija Vahasalo /kok
- Risto Kuisma /sd
- Outi Ojala /vas
- Antti Kaikkonen /kesk
- Susanna Rahkonen /sd