TALOUSARVIOALOITE 117/2011 vp

TAA 117/2011 vp - Anne Kalmari /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Suomen sisävesiammattikalastajien yleistukeen

Eduskunnalle

Suomen sisävesiammattikalastajat ry. on nykyisessä muodossaan hyväksytty yhdistysrekisteriin 7.2.2005. Järjestöstä käytetään lyhennettä SSAK ry. Järjestö on perustettu alkujaan vuonna 1980 Päijänteen ammattikalastajat ry. nimisenä. Tällä hetkellä yhdistys toimii koko Suomen sisävesien alueella.

Tasa-arvoisuuden ja tasapuolisuuden vuoksi myös Suomen sisävesiammattikalastajille tulee saada sama rahoitusmalli kuin muillakin kalatalouden järjestöillä. Yleistukea saa tällä hetkellä Suomen ammattikalastajien liitto ry, Kalatalouden keskusliitto ry. ja Suomen Vapaa-ajan kalastajain Keskusjärjestö ry.

Sisävesiammattikalastajilla on erittäin suuri tarve palkata toiminnanjohtaja, joka hoitaa mm. Suomen kalatalouden strategiassa mainittujen tehtävien käytäntöön viemistä mm. neuvomalla ja kouluttamalla kalastajia, toteuttamalla kehittämishankkeita ja välittämällä tietoa kalastajalta toiselle hyviksi havaituista käytänteistä. Rahoituksen tarve on 100 000 euroa.

Sisävesien kalastajien saaliin arvo on nykyisin sama, kuin merialueen kalastajien saalin arvo, joten se on erittäin merkittävä Suomen elintarvike omavaraisuuden ja lähiruoan tuotannon kannalta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2012 talousarvioon momentin  30.40.51 perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää Suomen sisävesiammattikalastajien yleistukeen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Anne Kalmari /kesk
  • Simo Rundgren /kesk