TALOUSARVIOALOITE 1182/2001
vp
TAA 1182/2001
vp - Marja Tiura /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen ns. matalan
kynnyksen huumehoitopaikkojen verkoston perustamiseen
Eduskunnalle
Nuorten keskuudessa huumeiden käyttö on
lisääntynyt räjähdysmäisesti.
Pelättävissä on käytön
laajeneminen entisestään ja huumeiden käyttöön
liittyvän tartuntatautiepidemian syntyminen. Huonoimmassa
tilanteessa ovat nuoret, syrjäytymisvaarassa olevat huumeidenkäyttäjät. Matalan
kynnyksen hoitopaikkojen tarkoituksena on varhainen hoitoon hakeutuminen
ja hoitoon kiinnittyminen, ohjaus ja neuvonta sekä huumevierotuksen
käynnistäminen. Hoitopisteiden tulisi olla avoinna
viikonloppuisin sekä iltaisin ja niiden tulisi sijaita
helposti tavoitettavissa paikoissa. Hoitopisteisiin pitäisi
voida hakeutua myös anonyymisti.
Osan matalan kynnyksen hoitopaikoista pitäisi olla
suunnattu alaikäisille yhteistyössä lastensuojeluviranomaisten
kanssa. Tarpeen mukaan tarvitaan myös yli 18-vuotiaille
vastaanottopisteitä heidän hoitoon kiinnittämiseensä.
Laskelmien mukaan yhden tällaisen hoitopisteen henkilöstökulut
ovat noin miljoona markkaa. Matalan kynnyksen hoitopisteet eivät
tällä hetkellä riitä, sillä niitä ei
ole maan kattavasti. Tarvitaan koko maan kattava verkosto. Tällä hetkellä Suomessa
on matalan kynnyksen hoitopisteitä 6 kappaletta. Määrä on
aivan riittämätön.
Huumehoitojen tulokset ovat hyviä. Jopa 80 % hoidossa
olleista pääsee tutkimusten mukaan irti aineista
ja takaisin yhteiskuntaan. Hyvien tulosten takana on hoidettavien
halu päästä irti aineista ja hoidettavien
tiukka valinta. Nuoret huumeiden käyttäjät
eivät hakeudu mielellään samaan katkaisuhoitoon
alkoholiongelmaisten kanssa. Nuorille huumeiden käyttäjille
tulisi olla oma hoito-ohjelma ja hoitopaikka.
Esim. Tampereella on jo pitkään ollut pula matalan
kynnyksen hoitopaikasta erityisesti 18—24-vuotiaille. Matalan
kynnyksen hoitopiste toimisi hoitoonohjauspaikkana, jossa tehdään
alustava hoidon tarpeen arvio. Matalan kynnyksen hoitopisteen asiakas
voisi siirtyä jatkohoitoon myöhemmin muualle,
esim. A-klinikkatoimen kuntoutumiskeskukseen, A-klinikalle, nuorisoasemalle,
kuntouttavaan laitoshoitoon, psykiatriseen hoitoon tai lastensuojelun
piiriin.
Matalan kynnyksen hoitopisteet vastaisivat lähinnä huumeidenkäyttäjien
tarpeeseen, mutta palveluja voisivat tilanteen mukaan käyttää muutkin
päihdeongelmaiset.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 33.92.50 lisäyksenä 2 600 000
euroa matalan kynnyksen huumehoitopaikkaverkoston perustamiseen
koko maahan.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Marja Tiura /kok
- Pia Viitanen /sd