TALOUSARVIOALOITE 119/2004 vp

TAA 119/2004 vp - Pertti Hemmilä /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Turun ulomman kehätien rakentamiseen

Eduskunnalle

Turku—Helsinki-moottoritie tulee lähivuosina vaikuttamaan myös uusien yritysten sijoittumiseen Varsinais-Suomeen. Uusia teollisuusalueita rakennetaan moottoritien ramppien läheisyyteen, ja tämä vaikuttaa negatiivisesti yritystoimintaan muualla maakunnassa. Esimerkiksi Vakka-Suomi on jäämässä liikenneyhteyksiensä puolesta epäsuotuisaan asemaan, koska raskaan liikenteen vaatimat ajo-olosuhteet täyttävä poikittainen yhteys Länsirannikolta pääkaupunkiseudun suuntaan kulkee Porista Helsinkiin tai Turusta Helsinkiin. Turulta puuttuu ulompi kehätie.

Tällä hetkellä Turun kautta kulkee huomattavasti rahtiliikennettä, jonka tarkoituksenmukainen reitti Vakka-Suomesta pääkaupunkiseudulle kulkisi Kustavista Auranmaan ja Halikon kautta ykköstielle. Tieosuudesta Aura—Mynämäki—Mietoinen on olemassa tarveselvitys vuodelta 1992 ja Tielaitoksen hankepäätös keväältä 1993. Turun tiepiirillä on myös yleissuunnitelma tieosuudesta. Hankkeen kustannusarvio olisi noin 17 miljoonaa euroa, ja kannattavuuskertoimeksi on laskettu 1,7.

Kehätiestä on rakentamatta ainoastaan Auran ja Mietoisten välinen osuus. Lisäksi Mietoisten ja Kustavin välinen tie on välittömän kunnostuksen tarpeessa. Kun poikittaisyhteys puuttuu, se puolestaan lisää sekä Kustavintien että varsinkin valtatien 8 liikenneruuhkia. Vakka-Suomen, Loimaan ja Salon seutukuntien välinen tieyhteys puuttuu, joten koko maakunnan yritystoiminnan kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että pitkään suunnitelmissa ollut ns. HAKU-tie (Halikko—Kustavi) saataisiin rakennettua valmiiksi. Salon elinkeinoelämä työllistää huomattavasti väestöä myös Vakka-Suomesta, ja työmatkaliikenteessä joudutaan nykyisin kulkemaan Turun kautta Saloon.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  31.24.78 lisäyksenä 500 000 euroa Turun ulomman kehätien rakentamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Pertti Hemmilä /kok