TALOUSARVIOALOITE 119/2007 vp

TAA 119/2007 vp - Tuomo Hänninen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Pohjois-Suomen arkeologisen esittelykeskuksen kehittämiseen

Eduskunnalle

Yli-Ii on 2 200 asukkaan kunta Pohjois-Pohjanmaalla. Kunta on panostanut matkailuelinkeinoon vuodesta 1997 rakennuttamalla esihistoriallisten, kivikauden aikaisten löytöjen näyttelyn ja elämysmaailman Kierikkikeskukseen. Kierikkikeskus on syyskuussa 2001 toimintansa aloittanut Suomen suurin esihistoria- ja kulttuurimatkailukeskus, joka tarjoaa monipuolisia kokous-, ryhmä-, koulutus- ja elämysmatkailupalveluja. Siihen kuuluvat ravintola-, kokous- ja näyttelypalveluja tarjoavan päärakennuksen lisäksi 32-paikkainen hotelli, laaja, vuoteen 5000—3000 eKr. ajoittuva muinaisjäännösalue ja Kivikauden kylä ansapolkuineen.

Koko keskus on Yli-Iin kunnan omistama ja hallinnoima kokonaisuus, johon tutustuu vuodessa 20 000—24 000 vierasta. Vieraista 3 000—4 000 on koululaisia. Kierikillä onkin merkittävä historiakasvattajan rooli hyvin laajalla alueella. Keskuksen näyttely esittelee Kansallismuseon kokoelmista lainattuja, Kierikistä löydettyjä kivikautisia löytöjä. Kierikin löydöt ja erityisesti kivikautisten asumusten pohjien kaivaukset ovat merkittävästi muuttaneet kuvaa kivikauden elämästä.

Kierikkikeskus on kunnan talousseurannassa jaettu museotoimintaan, johon tulee myös valtionavustus (vuodesta 2005), ja liiketoimintaan, joka käsittää hotelli-, ravintola-, kokous- ja ohjelmapalvelut. Liiketoiminnalla on tarkoitus tukea museon toimintaa niin, että Kierikkikeskuksen talouden alijäämä muodostuisi mahdollisimman pieneksi.

Kierikkikeskukseen on investoitu vuodesta 1996 alkaen noin 6 miljoonaa euroa, josta Yli-Iin kunnan osuus on ollut 2,1 miljoonaa euroa.

Kierikkikeskus on viisivuotisen toimintansa aikana saavuttanut nuoreksi museoksi paljon: se on saanut lukuisia kansainvälisiä palkintoja ja sillä on parhaillaan käynnissä useita merkittäviä kansainvälisiä projekteja. Kierikin vahvaa kansainvälistymistä on edistänyt osaltaan vuodesta 1997 alkanut yhteistyö Montrealin McGill Universityn tutkijan Ph.D. Andre Costopouloksen kanssa: Hän on jo vuosien ajan järjestänyt Kierikissä Oulun yliopiston kansainvälisiä kaivausleirejä, ja muun muassa vuoden 2006 elokuussa hän sai tutkimusryhmälleen merkittäviä apurahoja usealta kansainväliseltä tutkimusrahastolta ja Suomen Akatemialta. Tämä on toistaiseksi ainoa isompi ulkomailta saatu rahoitus Suomessa tehtävään arkeologiseen tutkimukseen.

Esitämme, että suoraan Yli-Iin kunnalle myönnettäisiin 50 000 euron suunnittelumääräraha Kierikin toiminnan turvaamiseksi ja sisällön kehittämiseksi. Tavoitteena on luoda Kierikistä sen alkuperäisen, jo 1990-luvulla tehdyn toimintasuunnitelman mukaisesti "arkeologinen toimintakeskus, joka tarjoaa kansainvälisellä tasolla monipuolisia arkeologia-, tutkimus-, matkailu-, ruokailu- ja majoituspalveluja. Kierikkikeskus toimii yhteistyössä Museoviraston ja Oulun yliopiston kanssa ja on koko Pohjois-Suomen arkeologinen tutkimus- ja matkailukeskus. Keskus esittelee pohjoisen kivikautista kulttuuria Suomen alueella, ja yhteistyö muiden alueiden kotimaisten ja ulkomaisten keskusten kanssa kuuluu toimintaan".

Yli-Iin kunta on valmis ylläpitämään kiinteistöt, jotka valtio/Museovirasto vuokraisi erikseen sovittavaa kohtuullista vuokraa vastaan. Liiketoiminnat ovat jatkossa yksityisen yrityksen ylläpitämiä. Kiinteistöjen käyttökustannuksista vastaavat niitä käyttävät toimijat.

Museotoiminnan vuosittainen valtionosuus lasketaan neljän henkilötyövuoden perusteella. Neljän kokoaikaisen henkilön, joista kaksi on museoammattilaista, henkilöstömenot ovat n. 170 000 euroa vuodessa. Kiinteistön käyttökulut museotoiminnan osalta ovat n. 45 000—50 000 euroa vuodessa, näyttelyn välineistön sekä muiden toimintamenojen osuus on n. 80 000 euroa, ja poistojen ja vuokrien osuus on n. 40 000 euroa. Kun museotoiminta saa pääsylippu- ja ohjelmapalvelutuloja n. 80 000—100 000 euroa kävijämääristä riippuen, nettokustannukset ovat nykytasolla n. 250 000—280 000 euroa vuodessa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.80.32 lisäyksenä 50 000 euroa esihistoria- ja kulttuurimatkailukeskus Kierikin toiminnan kehittämiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Tuomo Hänninen /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk