TALOUSARVIOALOITE 1202/2002 vp

TAA 1202/2002 vp - Ola Rosendahl /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 6 perusparannushankkeeseen välillä Koskenkylä—Kouvola

Eduskunnalle

Vuoden 2000 lisätalousarvion yhteydessä eduskunta myönsi Tiehallinnolle 290 miljoonan markan (48,7 miljoonan euron) sopimusvaltuuden Koskenkylän ja Kouvolan välisen valtatien 6 perusparantamiseen. Tietyöt aloitettiin vuoden 2002 keväällä. Kustannustason nousun takia hanketta ei voida toteuttaa sopimusvaltuuksien rajoissa tarkoituksenmukaisesti, vaan Tiehallinto on joutunut jättämään noin 10 kilometrin osuuden aluepoliittisestikin tärkeästä tiehankkeesta perusparannuksen ulkopuolelle välillä Kimonkylä—Elimäen kirkonkylän liittymä. Olisi kuitenkin tarkoituksenmukaista ja edullista toteuttaa koko hanke saman ison urakan yhteydessä, jolloin lopputuloksena olisi tasalaatuinen, sujuva ja turvallinen tie koko matkalla.

Urakkatarjouksen mukainen hinta hankkeen toteuttamiseksi yhtenä kokonaisuutena on 64 miljoonaa euroa, joka edellyttäisi sopimusvaltuuden korottamista 15,2 miljoonalla eurolla. Lisärahoitus tarvitaan valtion vuoden 2003 talousarvioon, jotta hankkeen valmistuminen ei lykkäänny. Ko. väliä koskeva tiesuunnitelma on vahvistettu Kaakkois-Suomen tiepiirin alueella ja hyväksytty Uudenmaan tiepiirin alueella.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta muuttaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentin  31.24.79 perusteluja siten, että valtatien 6 Koskenkylä—Kouvola-hankkeen sopimusvaltuus korotetaan 64 000 000 euroon ja että momentin määrärahasta osoitetaan tähän tarkoitukseen 15 300 000 euroa.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Ola Rosendahl /r
  • Jouko Jääskeläinen /kd