TALOUSARVIOALOITE 1227/2002
vp
TAA 1227/2002
vp - Päivi Räsänen /kd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen maksullisena
palvelutoimintana järjestettävään
aikuiskoulutukseen
Eduskunnalle
Eduskunnan aloitteesta asetettu parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä esitti
keväällä 2002 ammatillisen lisäkoulutuksen
työnjaon selkiyttämistä, aikuiskoulutuskeskusten
ja erikoisoppilaitosten aseman ja tehtävien määrittelyä lainsäädännöllä sekä näille
järjestäjille myönnetyn toiminta-avustuksen
säilyttämistä rahoituspohjassa. Toiminta-avustukseen
liittyvän esityksen taustalla oli vakauden hakeminen voimakkaiden rahoitusmuutosten
olosuhteisiin sekä määrärahaleikkauksista
eniten kärsineiden koulutuspalveluiden tuottajien aseman
tilapäinen vahvistaminen niin kauan, kun aikuiskoulutuskeskusten
ja erikoisoppilaitosten asemaan vaikuttavien toimenpiteiden valmistelu
on kesken.
Toiminta-avustuksen nykyinen taso on yhdeksän prosenttia
hyväksytyistä käyttömenoista. Avustusta
ehdotetaan pudotettavaksi kuuteen prosenttiin. Kyseinen toiminta-avustus
on useimmille aikuiskoulutuskeskuksille ainoa raha toiminnan kehittämiseen
ja investointeihin. Toiminta-avustuksella tuetaan myös
työvoimapoliittisen koulutuksen järjestämistä.
Jos avustuksen tasoa pudotetaan ehdotetun mukaisesti, se johtaa monissa
oppilaitoksissa tukitoimien ja koulutuksen piirin pääsevien
henkilöiden määrän vähentämiseen.
Viimeisten viiden vuoden aikana aikuiskoulutukseen kohdistuvat
paineet ovat lisääntyneet huomattavasti työelämän
muutosten ja kasvavien koulutustehtävien vuoksi.
Työvoimakoulutuksen resursseja ei ole saatu vastaamaan
tarpeita, mikä on merkinnyt työelämän
kehittämiseen erikoistuneille aikuiskoulutuskeskuksille
ja erikoisoppilaitoksille erittäin syviä rahoitusongelmia,
jopa suoranaista rahoituskriisiä, ja siitä seuraavaa
osaavan koulutushenkilöstön irtisanomista. Tilanteesta
ovat kärsineet niin asiakkaat kuin henkilökuntakin.
Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän keväällä 2002
esittämän kokonaisuuden yksi olennainen kulmakivi
oli ehdotus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain voimaantulosäännöksen
muuttamiseksi siten, että valtionavustukset säilyvät
vuonna 2003 samalla tasolla kuin mitä ne ovat vuonna 2002
ja että valtionavustusten asteittaiseen siirtämiseen
valtionosuusrahoitukseen siirryttäisiin viivästytetysti
vuosina 2004—2006.
On laskettu, että seuraavien 15 vuoden aikana lähes
miljoona suomalaista työntekijää poistuu työelämästä.
Tämän osaamisen siirto uusille työelämään
tulijoille sekä nopeutuvan muutoksen ennakointi ovat elinkeinoelämän
ja ammatillisen aikuiskoulutuksen suurimpia haasteita. Työelämän
palvelemiseen erikoistuneiden oppilaitosten henkilökunta
koostuu kokeneista ja taitavista, joustavaan toimintaan sopeutuneista
aikuisnäkökulman työssään
omaksuneista ammattilaisista. Toiminta-avustuksen maksaminen vuonna 2003
vuoden 2002 tasoisena antaisi edellytyksiä pitkäjänteisen
henkilöstöpolitiikan harjoittamiselle. Näin
turvattaisiin ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten ja valtakunnallisten
erikoisoppilaitosten toiminnan laatu ja jatkuvuus.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 29.69.31 lisäyksenä 8 100 000
euroa maksullisena palvelutoimintana annetun aikuiskoulutuksen valtionavustuksen
säilyttämiseksi vuoden 2002 tasolla.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002