TALOUSARVIOALOITE 123/2004
vp
TAA 123/2004
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Kokkilan—Vartsalan—Halikon
siirtoviemärin rakentamiseen
Eduskunnalle
Kokkilan—Vartsalan—Halikon siirtoviemärin rakentaminen
edistäisi Itämeren suojelua vähentämällä Lounais-Suomen
aiheuttamaa Itämeren ympäristökuormitusta.
Siirtoviemärin avulla alueen pienet kunnat saavat
viemärivetensä siirrettyä suureen, kaikkein
nykyaikaisimmalla tekniikalla varustettuun puhdistamoon. Siirtoviemäriä voitaisiin
myös hyödyntää Perniön
kunnan Teijon alueen jätevesien johtamisessa Saloon puhdistettavaksi.
Pienten kuntien Varsinais-Suomessa tämä on kustannustehokas
keino parantaa jätevesien puhdistusta. Lounais-Suomen ympäristökeskus
pitää hanketta yhtenä tärkeimmistä ympäristönpa-rannushankkeista
alueellaan.
Halikon kunnan Kokkilan ja Vartsalan kylien muodostamaa aluetta
kutsutaan Meri-Halikoksi, kylät ovat erillisiä kokonaisuuksia
noin 10 km Halikon keskustasta lounaaseen Halikonlahden rannalla.
Kylien väkimäärä on noin 300
henkeä, joiden jätevedet ovat tähän
asti menneet pääosin pelkän saostuskaivon
jälkeen maaperään ja sieltä mereen.
Siirtoviemärihankkeen tarkoituksena on yhdistää Kokkilan
ja Vartsalan kylätaajamat kun-nalliseen viemäriverkostoon
ja johtaa jätevedet käsiteltäväksi
Salon keskuspuhdistamoon. Yleis-suunnitelmien mukaan rakennettavaa
viemärilinjaa on noin yhdeksän kilometriä,
ja alustava kustannusarvio on 500 000 euroa. Runkoviemärin
lisäksi on rakennettava verkostollisesti alemman tason
johtoa kylätaajamiin siten, että koko Meri-Halikon
viemäriverkoston kustannusarvio on noin miljoona euroa.
Hankkeella on erittäin suuri merkitys Meri-Halikon
alueen kehittymiselle. Vesihuollon, eri-tyisesti kunnallisen viemärin,
puuttuminen estää alueiden kehittämisen,
koska uutta rakentamista tai palveluja ei voida sallia. Merelliseen
ympäristöön hyvien liikenneyhteyksien äärelle
on runsaasti muuttohalukkuutta.
Kunnallistekniikan toteuttaminen lisäisi huomattavasti
Meri-Halikon maaseudun elinvoi-maa. Hanke on lisäksi myös
lähiympäristön laadun parantamisen kannalta
välttämätön ja Itämeren
suojelutavoitteiden mukainen, joten sen toteuttaminen ympäristötyönä on
perusteltua.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 35.10.77 lisäyksenä 250 000
euroa Kokkilan—Vartsalan—Halikon siirtoviemärin
rakentamiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004