TALOUSARVIOALOITE 1245/2002
vp
TAA 1245/2002
vp - Matti Saarinen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen perustienpidon
rahoitukseen Uudenmaan tiepiirin alueella
Eduskunnalle
Uudenmaan tiepiirin alue on taloudelliselta toiminnaltaan
ja liikenteeltään maamme merkittävin.
Asukasmäärä on noin 1,35 miljoonaa eli
26 prosenttia koko maan väestöstä. Maan
autokannasta alueella on 24 prosenttia. Liikenne tiepiirin tiestöllä on
yli kolminkertainen koko maan keskimääräiseen
vuorokausiliikenteeseen verrattuna.
Uudenmaan tiepiirin käytettävissä olevat
määrärahat ovat vähentyneet
1990-luvulla yli kolmanneksen. Nykyinen rahoitustaso on suhteettoman
alhainen verrattuna aluerakenteen muutoksista sekä väestön
ja liikenteen lisääntymisestä johtuviin
tarpeisiin Uudellamaalla.
Valtion talousarvion momentin 31.24.21 perustienpidon määräraha
kohdentuu tieverkon hoitoon ja kunnossapitoon. Lisäksi
määrärahalla toteutetaan pieniä laajennus-
ja uusinvestointeja.
Laajennus- ja uusinvestoinnit ovat tärkeitä myös
Uudenmaan alemman tieverkon kannalta. Kuitenkin nämä investoinnit
joutuvat ns. väliinputoajan asemaan, koska kynnys rahoituksen saamiseksi
tienpidon kehittämismomentin (31.24.77) kautta on erittäin
korkea ja koska perustienpidon määrärahatilanne
on tiukka ja nämä määrärahat
kohdistuvat ensisijaisesti tieverkon hoitotoimenpiteisiin.
Perustienpidon vuosittaista rahoitustasoa tulee Uudenmaan tiepiirin
alueella nostaa 8,5 miljoonalla eurolla, jotta myös alemman
tieverkon kehittämiskohteita voidaan toteuttaa. Perustienpidon
rahoitus tulee turvata ja kohdentaa valtion, pääkaupunkiseudun
kuntien ja kehyskuntien kesken tehdyn sopimuksen mukaisesti kehyskuntien alueella
siten, että hankkeet tukevat liikenneturvallisuutta ja
uusien alueiden käyttöönottoa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 8 500 000
euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan,
että lisämäärärahalla
korotetaan Uudenmaan tiepiirin perustienpidon määrärahaa.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Matti Saarinen /sd
- Markku Markkula /kok
- Raija Vahasalo /kok
- Tuula Haatainen /sd
- Jouko Jääskeläinen /kd
- Riitta Prusti /sd
- Juhani Sjöblom /kok
- Klaus Hellberg /sd
- Ola Rosendahl /r
- Rakel Hiltunen /sd
- Kari Uotila /vas
- Leena-Kaisa Harkimo /kok
- Eero Akaan-Penttilä /kok
- Leena Luhtanen /sd
- Matti Vanhanen /kesk
- Tanja Karpela /kesk