Kulttuuriviennin edistäminen kuuluu opetusministeriön
         vuoden 2009 talousarvion keskeisiin tavoitteisiin, johon sisältyy
         myös tuki taiteen tiedotuskeskusten ja Suomen ulkomailla
         toimivien kulttuuri- ja tiedeinstituuttien kehittymiselle vienninedistäjiksi.
      
      
      Tästä huolimatta, ja vastoin sivistysvaliokunnan
         lausuntoon vuonna 2005 kirjattua toivetta instituuttien taloudellisten
         toimintamahdollisuuksien turvaamisesta, on valtion talousarvion momentilta
         29.80.50 opetusministeriöltä tuleva avustus kulttuuri-instituuteille
         vuonna 2009 täysin muuttumaton. Avustukset instituuteille
         ovat polkeneet paikallaan vuodesta 2003.
      
      
      Suomen instituuttiverkosto on kulttuuriviennin tukirakenteiden
         keskeinen osa. Instituutit ovat kulttuuriviennin kannalta tärkeässä asemassa
         kohdemaan kulttuurikysynnän asiantuntijoina ja verkostojen
         luojina kotimaisille kulttuurin toimijoille. Ne toteuttavat yhdessä muiden
         ulkomaantoimijoiden kanssa Suomen etujen kannalta merkittäviä tehtäviä.
         Säätiömuodosta johtuen ne voivat toimia
         joustavammin kuin julkishallinnon Suomi-toimijat ja täydentävät
         kulttuurialan asiantuntemuksellaan ja yksityisellä, kansalaistoimintaan
         perustuvalla toimintamallillaan valtiollisten toimijoiden ponnisteluja
         kulttuuriviennin edistämiseksi. Monet instituutit ovat
         viime vuoden aikana toteuttaneet menestyksellisiä kulttuurivientihankkeita
         yhteistyössä paikallisten ja kotimaan toimijoitten
         kanssa. Tiedeinstituutit ovat myös soveltuvin osin kulttuuriviennin
         toimeenpanijoita. Instituutit tuottavat yhteistyökumppaniensa
         panostuksen ja oman rahoituksensa monipuolistamistoimien kautta
         huomattavaa taloudellista lisäarvoa Suomen kulttuurin,
         taiteen, tieteen ja koulutuksen kansainvälistämiselle.
      
      
      Instituutit toimivat hyvin vähäisin henkilövoimavaroin
         (keskimäärin 4 työntekijää).
         Uusia tehtäviä syntyy jatkuvasti Suomen kulttuuriviennin kehittämispyrkimysten
         kautta. Samalla de facto vuosittain pienentyneet avustukset kaventavat jatkuvasti
         instituuttien toiminnallisia edellytyksiä. Irtisanomisiin
         on jo jouduttu.
      
      
      Instituutti-verkosto on Suomen kansalaisyhteiskunnalle ominainen
         ainutlaatuinen ulkomaantoimintaverkosto. Instituutit ovat yksityisiä,
         pääosin säätiöiden
         perustamia ja ylläpitämiä laitoksia.
         Ne ovat syntyneet kansalaisaloitteiden perusteella. Instituutit
         ja niitä ylläpitävät säätiöt toimivat
         kukin itsenäisesti, mutta ovat yhteistyöhakuisesti
         verkottuneet keskenään.
      
      
      Suomella on 17 kulttuuri- ja tiedeinstituuttia, joista yksi
         on Suomessa (Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus)
         ja 16 Suomen rajojen ulkopuolella.
      
      
      Tiedeinstituutteja on neljä: Ateenassa, Roomassa, Lähi-idässä ja
         Japanissa. Kulttuuri-instituutteja on 12: Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa,
         Berliinissä, Lontoossa, Brysselissä, Pariisissa,
         Madridissa, Pietarissa, Budapestissa, Tallinnassa-Tartossa ja New
         Yorkissa.Lähes kaikissa kulttuuri-instituuteissa tehdään
         työtä Suomen ja kohdemaan tiede- ja koulutusyhteistyön
         kehittämiseksi, ja tiedeinstituuteissa on myös
         kulttuuritoimintoja.
      
      
      Opetusministeriön strategisia linjauksia instituuttien
         tukemiselle laadittaessa nousi esille tarve entistä parempaan
         yhteistyöhön instituuttien kesken. Vuonna 2006
         perustettiin Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry, jonka tehtävänä on edistää
         kulttuuri-
         ja tiedeinstituuttien keskinäistä yhteistyötä ja
         vuorovaikutusta sekä suhteita kansallisiin ja kansainvälisiin
         toimijoihin. Myöntäessään yhdistykselle
         harkinnanvaraisen valtionavustuksen vuonna 2006 opetusministeriö teki periaatepäätöksen
         sen rahoittamisesta kolmena ensimmäisenä vuonna.
         Syksyllä 2008 ministeriö tulee arvioimaan uudelleen
         yhdistyksen rahoitustarpeena. Yhdistyksen perustoiminta on nyt saanut
         vakiintuneet muodot. Verkoston yhteinen strategia on laadittu. On
         hyvin tärkeätä, että yhteistyöyhdistys
         pystyy jatkamaan ja kehittämään toimintaansa äskettäin
         tehdyn itsearvioinnin tuottamien tulosten mukaisesti. Yhdistyksen avustukseen
         sisältyy myös kulttuuriviennin tukiverkon koordinaatiosta
         syntyvät kustannukset.
      
      
      Instituuteille osoitetut avustukset ovat tasokorotusten puuttuessa
         vuodesta toiseen yhä riittämättömämpiä kattamaan
         instituuttien toimintamenojen kasvupaineita ja kulttuurivientiin
         liittyvästä yhteistyöstä aiheutuvaa
         lisääntyvää rahoitustarvetta.
      
      
      Jotta instituuttien talous edes osittain korjautuisi vastaamaan
         niille asetettua tehtävää ja alkuperäistä tasoa,
         niiden tulee saada vähintään 10 prosentin
         tasokorotus avustuksiin vuoden 2009 talousarvioon. Myös
         instituuttien yhteistyöyhdistyksen toiminnan jatkuvuus
         ja kehittäminen tulee turvata.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotamme,
      
      että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
         momentille  29.80.50 lisäyksenä 703 000
         euroa, josta osoitetaan 613 000 euroa Suomen ulkomailla toimivien
         kulttuuri- ja tiedeinstituuttien toiminnan rahoituksen nostamiseen
         tarkoituksenmukaiselle tasolle ja 90 000 euroa niiden yhteistyöyhdistyksen,
         Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n, toiminnan rahoittamiseen.