TALOUSARVIOALOITE 127/2007 vp

TAA 127/2007 vp - Liisa Jaakonsaari /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Saksalaisen kirjaston toimintaan

Eduskunnalle

Viime vuonna 125 toimintavuottaan juhlinut, Helsingissä toimiva saksalainen kirjasto on ainutlaatuinen maailmassa. Kirjaston olemassaolo on joutunut kuitenkin vaakalaudalle jatkuvasti pienenevien määrärahojen vuoksi. Päärahoittajana on toiminut Saksan ulkoministeriö, mutta Saksa on nyttemmin rajoittanut tukensa vain projekteihin, ei palkkakustannuksiin. Suomen opetusministeriö on ilmoittanut, että tuki lakkaa tämän vuoden lopussa, joskin ministeriö on ilmoittanut, että tukea voi anoa jatkossakin.

Kirjaston toiminta edellyttää rahoituksen pysyvyyttä, sillä kirjasto ei voi toimia esimerkiksi ilman kirjastonhoitajaa. Saksalaisen kirjaston toiminnan lakkaaminen olisi kulttuuriskandaali. Olisi korvaamaton menetys, jos kirjaston 40 000 nimikettä käsittävä kokoelma häviäisi. Kirjaston käyttäjät ovat suomalaisia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.80.52 lisäyksenä 140 000 euroa Saksalaisen kirjaston toiminnan tukemiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Liisa Jaakonsaari /sd
  • Kimmo Kiljunen /sd
  • Heidi Hautala /vihr
  • Pia Viitanen /sd
  • Susanna Huovinen /sd
  • Kimmo Sasi /kok
  • Tuija Nurmi /kok