TALOUSARVIOALOITE 128/2011 vp

TAA 128/2011 vp - Inkeri Kerola /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen E8-tien korjaustoimenpiteisiin välillä Kalajoki—Liminka

Eduskunnalle

Valtatien E8 varsi on tasaisesti asutettu. Rannikkoalueen kunnat ovat vetovoimaisia ja muuttovoittoisia. Valtatien E8 varren vilkas teollinen toiminta ja vilkas työmatkaliikenne kuormittavat rannikon liikenneverkkoa ja valtatietä E8. Erityisesti satamien läheisyydessä raskaan liikenteen osuus voi olla paikoin jopa 35 % liikennevirrasta.

Suurimpien länsirannikon kaupunkien, Turun, Porin, Vaasan ja Oulun, liikenneverkko ruuhkautuu työmatkaliikenteen aiheuttamana erityisesti kaupunkikeskustojen kohdilla. Ruuhkautuneimpia tieosuuksia valtatiellä E8 on muun muassa Raahen ja Oulun seutu aina Kemiin asti. Valtatiellä E8 Turun ja Oulun välisellä osuudella tapahtuu tien liikennemäärään ja pituuteen suhteutettuna enemmän kuolemaan ja loukkaantumiseen johtavia onnettomuuksia kuin muilla valtateillä keskimäärin. Raskaan liikenteen suuri osuus liikennevirrassa kasvattaa vakavan onnettomuuden riskiä. Valtatie 8 on yksi tärkeimmistä suurten erikoiskuljetusten väylistä, mikä kertoo sen statuksesta elinkeinoelämän reittinä. Se viestii myös länsirannikon elinkeinoelämän vireydestä. Pyhäjoelle, E8-tien varrelle sijoittuu myös suunnitteilla oleva ydinvoimalatyömaa, minkä johdosta erityisesti rakennusaikainen liikenne kuormittaa ko. valtatietä entisestään.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  31.10.77 lisäyksenä 20 000 000 euroa E8-tien korjaustoimenpiteisiin välillä Kalajoki—Liminka.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Inkeri Kerola /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk
  • Ville Vähämäki /ps
  • Juha Sipilä /kesk