TALOUSARVIOALOITE 1289/2002
vp
TAA 1289/2002
vp - Sakari Smeds /kd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen palkkaperusteiseen työllistämistukeen
valtionhallinnolle
Eduskunnalle
Työttömyys ei ole nujertunut hallituksen
tavoitteiden mukaisesti, vaan päinvastoin työllisyysnäkymät
ovat heikentyneet. Elokuun 2002 tilaston mukaan ilman työtä oli
287 200 kansalaista, työnhakijoita työvoimatoimistossa
oli 507 600 ja avoimia työpaikkoja 39 600.
Työttömyysaste koko maan työvoimasta
oli 10,9 %. Keskimääräinen
työttömyysaste ylittyi 11 työvoima- ja elinkeinokeskuksen
alueella 15:stä. Yli 15 prosentin työttömyys
vaivasi Kainuuta, Lappia ja Pohjois-Karjalaa.
Suurten ikäluokkien eläkeiän lähestyessä tulee
työvoimasta pitää entistä parempaa
huolta eikä päästää rakenteellista
työttömyyttä kasvamaan. Pitkittyessään
työttömyys aiheuttaa taloudellisten vaikeuksien
lisäksi monia sosiaalisia ja elämänhallintaan
liittyviä ongelmia. Yli vuoden pitkäaikaistyöttömänä olleita
oli laskusta huolimatta vielä 78 600. Uhkaavaan
työvoimapulaan tulee varautua aktiivisin työllisyyspoliittisin
toimenpitein. Työllisyysasteen nostaminen olisi tarpeen
myös nykyistä valoisampien talousnäkymien
aikaansaamiseksi.
Työhallinnon palkkaperusteisilla toimenpiteillä työllistettyjen
määrä oli 1 % vähemmän kuin
vuosi sitten. Sijoitetuista vain 7 % oli valtion,
36 % kuntien ja 57 % yksityisellä sektorilla.
Julkisen sektorin työllistyminen on vähentynyt
erityisesti valtion osalta.
Hallitus on esittänyt palkkaperusteiseen työllistämistukeen
korotusta vain virkaehtosopimusten aiheuttamien palkkakustannusten
kohoamisen verran. Kun vuoden 2000 tilinpäätöksessä valtionhallinnon
palkkaperusteisen työllistämistuen määrä oli
vielä 58 995 288 euroa, ehdotetaan ensi
vuodelle vain 34 100 000 euroa. Työttömyyden
painaminen viiteen prosenttiin, niin kuin mm. pääministeri
Lipponen on esittänyt, edellyttäisi myös
valtion entistä voimakkaampaa vastuunottoa työttömien
työllistämisestä.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 34.06.02 lisäyksenä 6 000 000
euroa palkkaperusteiseen työllistämistukeen valtionhallinnolle.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002