TALOUSARVIOALOITE 1295/2002 vp

TAA 1295/2002 vp - Osmo Soininvaara /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen partisaanien uhrien korvauksiin

Eduskunnalle

Tämä talousarvioaloite on osa Vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Neuvostoliittolaiset partisaaniosastot toimivat viime sotien aikana erityisesti jatkosodan aikana Suomen alueella. Osastot tekivät vuosina 1941—1944 itärajan siviilikyliin useita hyökkäyksiä, joiden uhreista huomattava osa oli vanhuksia, naisia ja lapsia. Tällä hetkellä ei kuitenkaan pelkästään järkyttävien tapahtumien aiheuttamista psyykkisistä seurauksista myönnetä korvauksia sotilasvammalain mukaan. Eduskunta edellytti kirjelmässään (EK 35/2001 vp) hallituksen esityksestä valtion talousarvioksi vuodelle 2002 partisaaniuhreja koskevassa lausumassa 14, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen sotilasvammalain mukaisen korvauksen myöntämisestä myös tapauksissa, joissa sairauden syntyminen liittyy vuosina 1939—1945 tehtyjen partisaani-iskujen aiheuttamaan poikkeukselliseen järkytykseen. Tarvittavat määrärahat tuli sisällyttää keväällä 2002 annettavaan lisätalousarvioon, mutta näin ei kuitenkaan tehty.

Uhreja edustavan järjestön selvityksen mukaan partisaani-iskujen kohteiksi joutuneissa kylissä asuneita henkilöitä on elossa vielä noin 1 500. Sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan korvauksen saajien piiriin arvioidaan kuuluvan vuonna 2003 noin 600 henkilöä. Valtion menot lisääntyisivät uudistuksen vuoksi 1 000 000 euroa vuonna 2003.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  33.22.50 lisäyksenä 1 000 000 euroa sotilasvammalain mukaisten korvausten maksamiseen vuosina 1939—1945 Neuvostoliiton aseellisten erikoisjoukkojen hyökkäysten kohteiksi joutuneille ja heidän omaisilleen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Osmo Soininvaara /vihr
  • Irina Krohn /vihr
  • Satu Hassi /vihr
  • Tuija Brax /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Janina Andersson /vihr