TALOUSARVIOALOITE 1296/2001 vp

TAA 1296/2001 vp - Raimo Vistbacka /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Jokikylän tien kunnostamiseen Evijärvellä

Eduskunnalle

Evijärven kunnan alueella Vaasan tiepiirissä kulkee ns. Jokikylän tie, jonka kunnostamista on pitkään suunniteltu. Tämän useammasta osuudesta muodostuvan tiekokonaisuuden yhteispituus on noin 12,5 kilometriä, ja perusparannushankkeen kokonaiskustannukset on arvioitu 4,9 miljoonaksi markaksi. Evijärven kunnanvaltuusto on hyväksynyt kunnan osuudeksi mainituista kustannuksista 700 000 markkaa, ja kyläläiset ovat lupautuneet maksamaan hankkeen edistämiseksi kustannuksista 418 000 markkaa. Tämänkaltainen kunnan ja tien vaikutuspiirin asukkaiden mittava osallistuminen perusparannuskustannuksiin on harvinaista, ja se tulisi ottaa huomioon myös asetettaessa tiepiirin hankkeita tärkeysjärjestykseen. Tällä hetkellä ko. hanke on tiepiirin vuoteen 2006 ulottuvassa suunnitelmassa. Muissa suunnitelmassa olevissa parannuskohteissa eivät kyläkunnat tiettävästi ole lupautuneet lähtemään mukaan hankkeen rahoitukseen, johon lienee saatavissa myös EU-tukea.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 500 000 euroa Jokikylän tien kunnostamiseen Evijärvellä.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Raimo Vistbacka /ps