TALOUSARVIOALOITE 1333/2006 vp

TAA 1333/2006 vp - Satu Taiveaho /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ympäristötöihin

Eduskunnalle

Hämeen ja Päijät-Hämeen liitot toimivat maamme taloudellisen toiminnan ydinalueella, jossa ympäristöön kohdistuvat paineet ja erilaiset intressiristiriidat ovat suuria. Alue on potentiaalinen pääkaupunkiseudun kasvun vastaanottaja ja yhä enemmän myös luonnonvarojen hankinta-alue. Alueella sijaitsee pääkaupunkiseudun vesihuollon varmuuden ja turvallisuuden kannalta merkittäviä pohjavesivarantoja.

Yhdyskuntien vesihuollon kehittäminen alueella on aktiivista. Taloudellisesti tehokkaisiin ja toiminnallisesti korkealaatuisiin sekä vesiensuojelullisesti parasta käyttökelpoista tekniikkaa soveltaviin vesihuollon ratkaisuihin pyritään laajalla vesihuoltolaitosten, kuntien, seutujen ja maakunnallisten liittojen yhteistoiminnalla.

Häme on taloudellisen toiminnan ja rakentamisen vilkasta aluetta. Ympäristötöiden toteuttaminen on useimmiten välttämätön edellytys myös yhdyskuntien tarkoituksenmukaiselle kehittymiselle ja asumisen edellytysten luomiselle. Alueen pitkästä teollisesta historiasta johtuen alueella sijaitsee lukuisia pilaantuneita maa-alueita, jotka muodostavat riskin pohjavesille ja vaikeuttavat yhdyskuntien laadukasta kehittämistä.

Talousarvioesityksessä ympäristöministeriön edellä kuvattuihin ympäristötöihin osoitettu määräraha on olennaisesti edellisiä vuosia pienempi ja siten vaarantaisi muun muassa Hämeen ympäristökeskuksen alueella suunniteltujen ja yhdessä eri toimijoiden kanssa ohjelmoitujen ympäristötöiden suorittamisen.

Jotta seudullisesti ja maakunnallisesti merkittävät ympäristötyöt voitaisiin toteuttaa suunnitellulla tavalla ja jotta jo aloitettujen hankkeiden toteuttaminen ei kohtuuttomasti viivästyisi ja siten hankaloittaisi yhdyskuntien välttämättömiä toimintoja tulisi talousarviossa ympäristöministeriön hallinnonalan ympäristötöihin osoitettavan määrärahan taso säilyttää vähintäänkin nykytasollaan.

Tämä aloite on valmisteltu yhteistyössä Hämeen liiton ja Päijät-Hämeen liiton sekä Hämeen vaalipiirin kansanedustajien kanssa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  35.10.77 lisäyksenä 3 000 000 euroa ympäristötöihin.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Satu Taiveaho /sd
  • Timo Seppälä /kok
  • Jouko Skinnari /sd
  • Juha Rehula /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Minna Lintonen /sd
  • Jari Koskinen /kok
  • Tuija Nurmi /kok
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Päivi Räsänen /kd
  • Johannes Koskinen /sd