TALOUSARVIOALOITE 141/2007 vp

TAA 141/2007 vp - Bjarne Kallis /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kriminaalihuollon ennalta ehkäisevään toimintaan

Eduskunnalle

Tämän päivän vankeinhoidon todellisuus on korutonta kertomaa: vankiloiden vankimäärät ja vankien ongelmat sekä vankiloissa että niiden ulkopuolella ovat vaikeutuneet vuosi vuodelta, eikä tälle kehitykselle ole näkyvissä loppua tulevaisuudessakaan. Toimintaresurssit ja henkilöstö eivät vankeinhoidossa eivätkä kriminaalihuollon vankilan ulkopuolisessa ennalta ehkäisevässä toiminnassa ole lisääntyneet samassa tahdissa kasvavien haasteiden kanssa.

Erityinen kriminaalihuollon haaste on kuntouttaa vangit osaksi kalterien ulkopuolista yhteiskuntaa. Haasteeseen vastaaminen on kuitenkin vaikeaa: samoilla resursseilla ei ole mahdollista hoitaa suurempaa määrää ja vaikeampaa kriminaalihuollon asiakaskuntaa. Tämä asettaa kriminaalihuollon asiakastyölle yhä suurempia vaatimuksia. Kriminaalihuolto on joutunut ottamaan entistä enemmän vastuuta vapautuneiden vankien terveydenhuollosta, kuntoutuksesta ja päihdehoidosta.

Resurssipula näkyy kriminaalihuollon mahdollisuuksissa suorittaa perustehtäväänsä eli ennalta ehkäistä uusintarikollisuutta. Vankilan jälkeen siviilissä selvitäkseen entinen vanki tarvitsee vankilassa aloitetun hoidon ja kuntoutuksen jatkoa, joka ei nykyisin aina toteudu, vaikka monenlaisia projekteja asian tiimoilta on aloitettukin.

Lisäksi vain harvalla vangilla on vapautuessaan työpaikka ja useilta puuttuu myös vakituinen asunto. Arkielämän perusasioiden kuntoon saattaminen on edellytyksenä negatiivisen kierteen loppumiselle. Askel takaisin rikolliseen elämäntapaan on erittäin todennäköinen, mikäli vankilajakson jälkeiseen elämään ei löydy riittävää tukea perusasioiden järjestämisessä. Monen vapautuvan vangin rikoskierre voitaisiin katkaista tehokkailla tukitoimilla vapautumisen jälkeen.

Vanki tarvitsee vankeusajan jälkeen todellisia mahdollisuuksia päästä irti rikoskierteestä. Tämän toteuttamiseen tarvitaan lisää resursseja kriminaalihuollolle, jotta se voi hoitaa vapautuvien vankien fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä kuntoutusta tarvetta vastaavalla tasolla.

Aloite on osa kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  25.40.01 lisäyksenä 2 000 000 euroa kriminaalihuollon ennalta ehkäisevään toimintaan.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Bjarne Kallis /kd
  • Leena Rauhala /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Sari Palm /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd