TALOUSARVIOALOITE 143/2006
vp
TAA 143/2006
vp - Klaus Hellberg /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen passinantolaitteiden sijoittamiseksi
eräisiin kunniakonsulaatteihin
Eduskunnalle
Passiuudistuksen myötä passeja voi
ulkomailla anoa vain suurlähetystöistä ja
lähetystöjen konsulien virastoista. Passiuudistus
tuli voimaan 21 päivänä elokuuta 2006.
Tämän jälkeen ei passeja ole enää voinut
anoa kunniakonsulaateista.
Erityisesti isoissa maissa tämä hankaloittaa merkittävästi
ulkosuomalaisten passien hakemista. Uuteen passilakiin sisältyy
myös se, että vanhempien lisäksi kullekin
lapselle tulee anoa oma passi, jolloin koko perheen tulee matkustaa
henkilökohtaisesti paikan päälle passinantopaikkaan passia
anomaan.
Ehdotan, että passinantolaitteistoja sijoitettaisiin
viiteen kunniakonsulaattiin, joista on myönnetty runsaasti
passeja ja joiden alueella asuu paljon suomalaisia, kuten esimerkiksi;
Espanjan Malaga, Australian Brisbane, Kanadan Vancouver ja Toronto
sekä USA:n Lake Worth, Floridassa. Myös Ulkosuomalaisparlamentti
ehdottaa, että passinantolaitteistoja sijoitettaisiin em.
kunniakonsulaatteihin.
Kustannukset: laitteisto 55 000 euroa x 5 kpl = 275
000 euroa. Laitteiston vuotuiset, lähinnä suojattujen
tietoliikenneyhteyksien ylläpitämisen vaatimat
käyttökustannukset ovat vähintään 10 000
euroa x 5 = 50 000 euroa vuodessa. Lisäksi voi
syntyä kertaluonteisia tila-, koulutus- ja muita henkilöinvestointeja
paikkakohtaisesti; varaus 20 000 euroa.
Yhteensä vuodelle 2007: 275 000 euroa + 50 000
euroa vuosi + 20 000 euroa = 345 000 euroa. Jatkossa
50 000 euroa vuosi.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 24.01.21 lisäyksenä 345 000
euroa passinantolaitteiden sijoittamiseksi eräisiin kunniakonsulaatteihin.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006