TALOUSARVIOALOITE 1470/2002 vp

TAA 1470/2002 vp - Raimo Vistbacka /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Leppälän tien 17469 perusparannukseen ja muihin liikenneturvallisuutta lisääviin toimiin Kuortaneella

Eduskunnalle

Kuortaneen kunnan alueella kulkee ns. Leppälän tie 17469, joka on pituudeltaan 6,673 kilometriä. Vuonna 1997 tien liikennetiheys oli 663 ajoneuvoa vuorokaudessa. Määrään kuuluu erittäin paljon raskasta liikennettä, mm. ulkomaisia rekkoja, traktoriliikennettä sekä kevyttä liikennettä. Tien varrella sijaitsee suuri tanskalainen ovitehdas, johon tuodaan raaka-aineita sekä alihankintatuotteita ulkomailta saakka ja valmiita tuotteita viedään tiheään raskailla rekoilla. Tien varrella toimii myös 40 maatilaa ja useita pienyrityksiä, joille kaikille tien hyvä kunto on tärkeää.

Leppälän tie on tällä hetkellä erittäin mutkainen, kapea ja pinnoitteeltaan huono. Päivittäin muodostuu runsaasti vaaratilanteita, koska esimerkiksi traktorin ohittaminen rekalla turvallisesti on mahdotonta. Raskaan liikenteen ja kevyen liikenteen kohtaustilanteet ovat myös vaarallisia varsinkin talvisaikaan siksi, että tie on kapea. Suurin osa rekoista on myös tanskalaisia tai venäläisiä, joten kuljettajien paikallisten tieolosuhteiden tuntemus ja ajokokemus talvikeleillä on heikko. Näiden edellä mainittujen syiden vuoksi tulisi kyseinen tie pikaisesti saada peruskorjatuksi ja oiotuksi ja sen sivuun tulisi rakentaa kevyen liikenteen väylä.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 2 500 000 euroa Kuortaneen kunnan alueella kulkevan Leppälän tien 17469 peruskorjaamiseen ja muihin liikenneturvallisuutta parantaviin toimiin.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Raimo Vistbacka /ps