TALOUSARVIOALOITE 1498/2002 vp

TAA 1498/2002 vp - Raimo Vistbacka /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Räyringinjärven kunnostamiseen

Eduskunnalle

Vetelin kunnassa sijaitseva Räyringinjärvi on matala ja liettyy helposti, ja siihen on jo muodostunut huomattava määrä sekä liete- että lummekasvustoa. Järven tila heikkenee koko ajan, joten järvi on ruoppauksen tarpeessa. Järven tukkeutuminen muun muassa kasvustolla on haittana kyläläisten ja lomalaisten virkistys- ja lomatoiminnalle. Lisäksi vaarantuu virkistyskalastus. Useina kesinä järvessä on ollut runsaasti sinilevää, joka on jo vaarallista ihmisille ja eläimille sekä estää virkistyskäytön täysin. Järven rannalta ei enää pääse järvelle eikä päinvastoin runsaan kasvuston takia. Myös maisemalliset näkökohdat vaativat mainitun järven kunnostamista.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  35.10.77 150 000 euroa Räyringinjärven kunnostustöiden aloittamiseen Vetelissä vuoden 2003 aikana.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Raimo Vistbacka /ps