TALOUSARVIOALOITE 151/2005 vp

TAA 151/2005 vp - Pertti Hemmilä /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 9 turvallisuuden parantamiseen välillä Turku—valtatie 2

Eduskunnalle

Valtatie 9 Turusta Kuopioon on merkittävässä asemassa Varsinais-Suomen sisäisessä ja maakuntien välisessä liikenteessä, niin tavara- kuin henkilöliikenteenkin osalta. Viimeisten vuosien aikana 9-tien Loimaan seudun turvallisuustilanne on selkeästi heikentynyt. Tästä esimerkkinä vuonna 2000 tuolla alueella liikenneonnettomuuksissa menehtyi viisi henkilöä, tänä vuonna jo kesäkuun loppuun mennessä kahdeksan. Tämän vuoden alussa sattuneessa vakavassa liikenneonnettomuudessa menehtyi useita nuoria. Onnettomuuden syynä olivat sekä tienpidon laiminlyönti että tien heikko peruskunto.

Kyseisellä tieosuudella hirvi- ja peuraonnettomuuksien määrä on varsin suuri. Jo pelkästään noin 20 kilometrin matkalla Loimaan molemmin puolin on tapahtunut 42 peurakolaria alkuvuoden aikana. Peurakolareiden korvaussummat Loimaan seudulla vuositasolla ovat noin 500 000—600 000 euroa.

Valtatien 9 turvallisuutta Loimaan seudulla tulisi parantaa tien peruskuntoa parantamalla, hirvieläinaitaa rakentamalla sekä nopeusrajoituksia alentamalla.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.24.78 lisäyksenä 300 000 euroa valtatien 9 turvallisuuden parantamiseen välillä Turku—valtatie 2.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Pertti Hemmilä /kok