TALOUSARVIOALOITE 157/2006 vp

TAA 157/2006 vp - Pertti Hemmilä /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen poliisin toimintamenoihin

Eduskunnalle

Kun hallitus toteuttaa alkoholiveron alennuksen kaltaisia, poliisille huomattavaa lisätyötä aiheuttavia uudistuksia, pitäisi samassa yhteydessä myös budjetoida riittävästi rahaa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvontaan.

Vuoden 2004 aikana toteutetut alkoholiveron alennukset ovat selkeästi lisänneet poliisin työtä. Sekä väkivaltarikokset että rattijuopumukset työllistävät poliisia edellisvuosia enemmän. Esimerkiksi päihtyneiden säilöönotot ovat vuoteen 2003 verrattuna lisääntyneet 11 % ja väkivaltarikollisuus 19 %. Rattijuopumuksia oli edelliseen vuoteen verrattuna yli 2 000 tapausta enemmän. Törkeiden rattijuopumusten määrä on lisääntynyt yli 1 200:lla. Talousarviossa ovat jääneet täysin huomiotta edellä mainitut lisääntyneet resurssitarpeet. Poliisi on joutunut vuosittain anelemaan lisämäärärahoja lakisääteistenkin poliisipalvelujen hoitamiseen. Kuluvanakin vuonna poliisin viime syksynä riittämättömäksi jääneitä määrärahoja on eduskunnan tahdon mukaisesti paikattu lisäbudjetissa 300 000 eurolla. Varautuminen suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymiseen edellyttää lisäresursseja poliisikoulutukseen. Aloituspaikkoja on nykyisestä lisättävä. Kenttätyössä olevien poliisien määrä tulee pikemminkin vähenemään kuin lisääntymään, ellei määrärahoja saada vastaamaan todellisia kustannuksia.

Huumerikosten määrä on kasvussa, ja tutkinta on usein pitkäaikaista ja paljon työvoimaa vaativaa. Myös kansainvälisistä sopimuksista aiheutuu uusia velvoitteita Suomen poliisille. Meillä on asukaslukuun suhteutettuna huomattavasti vähemmän poliiseja kuin muissa EU-maissa, vaikka sijaintimme Schengen-maiden itärajalla edellyttäisi meiltä erityistä valppautta kansainvälisen rikollisuuden torjunnassa.

Poliisitoimen määrärahoja esitetään viime vuodesta hivenen korotettavaksi; muutamalla miljoonalla eurolla. Pieni korotus ei kuitenkaan riitä korjaamaan poliisityöhön liittyviä haasteita. Poliisitoimen huono resurssitilanne on ollut tosiasia jo useiden vuosien ajan. Määrärahoja ei tunnuta saatavan tarvittavalle tasolle, vaikka poliisin tehtävät ovat selvästi lisääntyneet. Poliisien tarkoituksenmukaisesta ja tehtäviin nähden riittävästä resursoinnista on erilainen käsitys kentällä kuin ministeriöllä ja poliisin ylimmällä johdolla. Vapun ajan ja ASEM-huippukokouksen tapahtumat osoittivat, että muualta Euroopasta tutut radikaalit mielenilmaisut näyttävän tulleen Suomeen.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  26.75.21 lisäyksenä 4 000 000 euroa poliisin toimintamenoihin.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Pertti Hemmilä /kok