TALOUSARVIOALOITE 161/2002 vp

TAA 161/2002 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen mustalaisten kulttuuritoimintojen tukemiseen

Eduskunnalle

Suomen mustalaiset ovat viimeisten vuosikymmenien aikana sopeutuneet varsin hyvin yhteiskuntaan. Työhaluista nyt lienee vähän puutetta, mutta tärkeintä on se, että he ovat valtaosin luopuneet kuljeksivasta elämänmuodosta. Mustalaiset ovat säilyttäneet ihailtavalla tavalla oman kulttuurinsa, muun muassa kielen ja tavan pukeutua. Mustalaisten kulttuuriperintöä ja kielen säilymistä on mielestäni syytä tukea valtion taholta. Juuri oman kulttuurin säilyminen suhteessa valtaväestöön on pienelle vähemmistölle tärkeää.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.90.50 1 000 000 euroa mustalaisten kulttuuria ja kielen säilymistä koskeviin toimenpiteisiin.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Sulo Aittoniemi /alk