TALOUSARVIOALOITE 169/2008 vp

TAA 169/2008 vp - Matti Kangas /vas 

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen selvitystyöhön Ruotsista Suomeen muuttavien eläkeläisten verokohtelun korjaamiseksi

Eduskunnalle

Suomessa asuva suomalainen, joka saa eläkettä sekä Ruotsista että Suomesta, maksaa veroa Ruotsiin eläkkeen Ruotsista maksettavasta osasta. Veroa Suomeen maksetaan eläkkeen suomalaisesta osasta, jolloin molempien eläkkeiden yhteenlaskettu määrä otetaan veroprosentin määrittelyn lähtökohdaksi, mikä nostaa kokonaisveron määrää. Lisäksi Suomessa pidätetään erillinen sosiaaliturvamaksu, kun tämä maksu Ruotsissa sisältyy itse veroon.

Tätä ns. eläkkeiden kaksoisverotusta pidetään yleisesti epäoikeudenmukaisena tapana verottaa eläkkeitä. Suomeen muuttaneet paluumuuttajat ovat huonommassa asemassa kuin Ruotsiin asumaan jääneet eläkeläiset. Moni Suomesta kotoisin oleva eläkeläinen jää Ruotsiin, koska paluu kotimaahan ei verotuksellisista syistä kannata. Hallituksen tulee aloittaa selvitystyöt paluumuuttajien verokohtelun korjaamiseksi nykyistä tasa-arvoisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  33.01.01 lisäyksenä 55 000 euroa selvitystyöhön Ruotsista Suomeen muuttavien eläkeläisten epäoikeudenmukaisen verokohtelun korjaamiseksi.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Matti Kangas /vas