TALOUSARVIOALOITE 181/2004
vp
TAA 181/2004
vp - Kauko Juhantalo /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen väylätöiden
aloittamiseen Porissa ja Raumalla
Eduskunnalle
Suomen sijainti merimatkan takana keskiseen Eurooppaan
nähden asettaa kovat haasteet maamme ulkomaanliikenteen
hoidolle, satamille ja väylille. Toisaalta vahva merenkulkuelinkeino antaa
runsaasti mahdollisuuksia tuottoisaan toimintaan ja työmahdollisuuksia.
Porin ja Rauman satamilla on merkittävä vaikutus
Satakunnan elinkeinoelämässä. Niiden
välitön työllistävä vaikutus
on noin 1 660 htv ja välillinen vajaa 400 htv.
Sidonnaiset vaikutukset ovat noin 4 600 htv.
Liikenne- ja viestintäministeriön asettaman meri-
ja sisävesiväylien pitkän tähtäimen
kehittämisohjelmassa maakunnan molempiin keskeisiin satamiin
on kaavailtu uutta väylää.
Raumalle johtaa kaksi väylää: Valkeakarin
7,5 metrin ja Rihtniemen 10 metrin väylät. Rauman satamaa
ollaan jatkuvasti laajentamassa. Erityisesti paperirahtaukset edellyttävät
entistä suurempaa laivakokoa, jonka edellytyksenä puolestaan
on kuitenkin nykyistä syvempi, joko 11 tai 12 metrin väylä.
Väylätöiden kustannusarvio on valittavasta vaihtoehdosta
riippuen joko 19 milj. euroa (Valkeakari) tai 21 milj. euroa (Rihtniemi).
Sataman osalta kustannukset ovat samat, 1,9 milj. euroa.
Porin Mäntyluodon väylä tulee syventää nykyisestä 10
metristä 12 metriin. Outokumpu Harjavalta Metals Oy:n tuotantosuunnitelmat
edellyttävät raaka-aineen tuonnin lisäämistä.
Väylän syventämisen ohella myös
satamassa on tehtävä ruoppaustöitä.
Väylätöiden kustannusarvio on 5—10
milj. euroa ja sataman osalta 5 milj. euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 31.30.77 lisäyksenä 10 000 000
euroa Porin ja Rauman väylätöiden aloittamiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004
- Kauko Juhantalo /kesk
- Mikko Elo /sd
- Anne Holmlund /kok
- Pirkko Peltomo /sd