TALOUSARVIOALOITE 194/2007
vp
TAA 194/2007
vp - Arja Karhuvaara /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen sotainvalidien
puolisoiden ja leskien kuntoutukseen
Eduskunnalle
Hallitusohjelman sosiaali- ja terveyspoliittiset tavoitteet
korostavat vanhustenhuollon kehittämistä ja vanhusväestön
oikeutta hyvään hoitoon. Vanhustenhuollossa ja
ikääntyvien palveluiden kehittämisessä keskeistä on
ikääntyville annettavien toimintakyvyn, omatoimisuuden
ja itsenäisen, laadukkaan elämän ja suoriutumisen
vahvistaminen. Tähän tähdätään
myös erilaisten veteraanipalveluiden ja kuntoutusetuuksien
avulla.
Sotainvalidien ja veteraanien osalta tämä hallituskausi
onkin tärkeä, koska vaativaa hoivaa, kuntoutusta
ja hoitoa tarvitsevia on yhä enemmän. Lisäksi
he ovat yhä vanhempia ja yhä useammin
yksin asuvia. Aviopuolisoiden panos sotainvalidien kotona selviytymisessä ja
hoidossa on ollut korvaamattoman suuri. Vaikeavammaisten, siis yli
40 prosentin haitta-asteen, sotainvalidien ikääntyessä on
puolisoiden vastuu usein entisestään korostunut.
Kuntoutuksen avulla on voitu ylläpitää myös
puolisoiden toimintakykyä ja tukea samalla sotainvalidien
kotihoitoa. Valtioneuvosto on ensi vuoden talousarvioesityksessään
laajentanut vaikeavammaisten sotainvalidien leskien oikeutta vuosittaiseen
kuntoutukseen siten, että myös vuosina 1961—1975 kuolleiden
sotainvalidien lesket ovat kuntoutusoikeuden piirissä.
Etuus koskee Sotainvalidien Veljesliiton mukaan 300—400:aa
leskeä.
Hallituksen esittämä budjettilisäys
momentille 33.50.53 on 140 000 euroa. Vaarana kuitenkin on,
että puolisoiden ja leskien kuntoutukseen oikeutettujen
määrän lisääntyminen
johtaa yhä edelleen siihen, että määrärahan
turvin myönnetty kuntoutus ei riitä kaikille siihen
oikeutetuille. Puolisoiden osalta näin on käynyt
vuosittain.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 33.50.53 lisäyksenä 250 000
euroa sotainvalidien aviopuolisoiden ja vaikeavammaista
sotainvalidia hoitaneiden leskien kuntoutukseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Arja Karhuvaara /kok
- Anne-Mari Virolainen /kok