TALOUSARVIOALOITE 2/2002 vp

TAA 2/2002 vp - Hannu Aho /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen tieosuuden Märsylä—Pöntiö kunnostamiseen Himangalla

Eduskunnalle

Ainalin ja Ojamatin kyläläisten kulkuyhteydet suuntautuvat kuntakeskukseen Himangalle Märsylän ja Pöntiön välisen tieosuuden kautta, joka on siten äärimmäisen tärkeä kuntalaisten liikkumisen kannalta. Aikaisemmin tietä on kunnostettu, mutta kunnostus on jäänyt merkittävältä osalta loppuun saattamatta. Tämän tieosuuden kunnostamisella saadaan aikaan elintärkeä liikenneyhteys kunnan keskustaan alueen ihmisille ja läpikulkutie puutavarakuljetuksille. Tämän parannuksen jälkeen kyseinen tieosuus on hyvin liikennöitävässä kunnossa ja palvelee täysipainoisesti alueen väestöä ja elinkeinojen tarpeita.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.24.21 500 000 euroa tieosuuden Märsylä—Pöntiö kunnostamiseen Himangalla.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Hannu Aho /kesk
  • Mika Lintilä /kesk