TALOUSARVIOALOITE 200/2005 vp

TAA 200/2005 vp - Mikko Immonen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen Lounais-Suomen tanssikeskuksen tukemiseen

Eduskunnalle

Lounais-Suomen tanssikeskus, joka on Turun ja Porin yhteishanke, pitää sisällään myös ruotsinkielisen saariston ja vuoden 2006 alusta myös Pohjanmaan kolme maakuntaa. Toiminnan laajentuessa tulisi myös määrärahoja korottaa.

Opetusministeriö myönsi Lounais-Suomen tanssikeskukselle 120 000 euroa tukea vuodelle 2005. Tavoitteena oli, että uudet aluekeskukset sitoutuvat toimintaan vuoden 2009 loppuun. Opetusministeriön tavoitteena on myöntää tanssin aluekeskuksille 500 000 euron vuosittainen määräraha vuosille 2005—2009.

Varsinais-Suomessa, erityisesti Turussa, on suuri määrä tanssitaiteen toimijoita mm. Aurinkobaletti ja Tanssiteatteri Eri. Harrastustoiminta on vilkasta. Tanssin koulutusta annetaan Turun konservatoriossa ja ammattikorkeakoulussa sekä yksityisissä tanssikouluissa. Ammattitanssijoita, pedagogeja, koreografeja ja alan ohjaajia on Varsinais-Suomessa toista sataa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  29.90.52 lisäyksenä 200 000 euroa Lounais-Suomen uuden tanssin aluekeskuksen toiminnan turvaamiseen vuonna 2006.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Mikko Immonen /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Maija Perho /kok
  • Ilkka Kanerva /kok
  • Virpa Puisto /sd
  • Heli Paasio /sd
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Sari Essayah /kd
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Janina Andersson /vihr
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Jukka Roos /sd
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk