TALOUSARVIOALOITE 214/2007 vp

TAA 214/2007 vp - Matti Kauppila /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kantatien 54 parantamiseen välillä Tammela—Hollola

Eduskunnalle

Perustienpidon rahoitus on Hämeen tiepiirissä ollut jo vuosia riittämätön kehittämistarpeisiin nähden. Maakunnan alueella on lukuisia perusteltuja ja tarpeellisia kevyen liikenteen väyliä, alemman asteisten teiden perusparannushankkeita tai muita pieniä kunnostus- ja parannuskohteita, joita ei nykyisellä rahoitustasolla tultane koskaan toteuttamaan.

Kantatie 54 palvelee länsirannikon satamista, varsinkin Turusta, sisämaahan suuntautuvaa tavaraliikennettä. Raskas liikenne onkin lisääntynyt tiellä siinä määrin, että tie koko matkaltaan valtatieltä 10 Lahteen on tarpeen pikaisesti kunnostaa tasoon, joka vastaa nykyistä liikennekuormitusta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 10 000 000 euroa kantatien 54 parantamiseen välillä Tammela—Hollola.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Matti Kauppila /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Markus Mustajärvi /vas