TALOUSARVIOALOITE 217/2008 vp

TAA 217/2008 vp - Elsi Katainen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Geologian tutkimuskeskukselle turvetutkimuksen lisäämiseen

Eduskunnalle

Turve on yksi kotimainen energialähde, jonka käytölle kiristyvät ympäristönsuojelunormit asettavat aikaisempaa suurempia vaatimuksia mm. käyttöön otettavien soiden osalta. Mitä kattavammat tiedot turvevaroista ovat olemassa, sitä paremmin polttoturvetuotanto voidaan ohjata ympäristöllisesti sopivimmille alueille. Huoltovarmuuden kannalta käytettävissä olevista polttoturvereserveistä tulisi olla nykyistä parempi kokonaiskäsitys.

Pohjois-Savossa vain puolet turvevaroista on tutkittu. Kuopion energian Kumpusaaren turvevoimalan rakentaminen pitää polttoturpeen tarpeen suurin piirtein nykytasolla. Kattavammat tiedot maakunnan turvevaroista mahdollistaisivat paremman maakunnallisen turveomavaraisuuden, jolloin kuljetusetäisyydet ja -kustannukset säilyisivät kohtuullisina.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  32.20.01 lisäyksenä 600 000 euroa turvetutkimuksen lisäämiseen Geologian tutkimuskeskuksessa.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Elsi Katainen /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Kari Rajamäki /sd
  • Erkki Virtanen /vas
  • Hannakaisa Heikkinen /kesk
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Pentti Oinonen /ps