TALOUSARVIOALOITE 228/2010 vp

TAA 228/2010 vp - Ilkka Kantola /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen rintamaveteraanien kuntoutukseen

Eduskunnalle

Rintamaveteraaneille ja näiden puolisoille järjestetään kuntoutusta suoraan valtion budjetista ja Raha-automaattiyhdistyksen tuottovaroilla. Rintamaveteraaneja oli viime vuoden lopussa noin 50 000 ja kuntoutukseen oikeutettuja puolisoita ja leskiä noin 7 000. Veteraanien keski-ikä oli 87 vuotta.

Veteraanien kuntoutustoiminnan tavoitteena on tukea itsenäistä selviytymistä ja siten lisätä ikääntyvien veteraanien ja näiden puolisoiden mahdollisuuksia asua kotona mahdollisimman pitkään. Kuntoutusmäärärahan suuruudessa olisi huomioitava kuntoutuksen koko ajan kohonneet kustannukset, veteraanien toimintakyvyn heikentyminen ja heidän siirtymisensä vaativampiin hoitoihin. Kuntoutukseen osoitettu määräraha on ollut riittämätön eikä sitä pidä leikata.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon momentille  33.50.56 lisäyksenä 6 000 000 euroa sotaveteraanien kuntoutukseen.

Helsingissä 20 päivänä syyskuuta 2010

  • Ilkka Kantola /sd