TALOUSARVIOALOITE 241/2005
vp
TAA 241/2005
vp - Matti Kangas /vas ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen lasten
ja nuorten psykiatriseen hoitoon
Eduskunnalle
Valtion talousarvioihin on vuodesta 2000 lähtien varattu
vuosittain määräraha sosiaali- ja terveysministeriön
hallinnonalalle lasten ja nuorten psykiatrian palvelujen kehittämiseksi
ja järjestämiseksi. Kuluvan vuoden talousarviossa
määrärahaa on varattu 5 000 000
euroa. Nyt hallitus esittää talousarviossaan vuodelle
2006 kyseistä momenttia poistettavaksi kokonaan. Hallitus
on yrittänyt esittää momentin poistamista
jo kahtena edellisenäkin vuotena, mutta eduskunnan voimakkaan
vastustuksen takia määräraha on säilynyt.
Kyseisen erityisvaltionavustuksen turvin maamme sairaanhoitopiirit
ovat voineet toteuttaa alueillaan hyvin tarpeellista palvelujärjestelmän
rakennemuutosta, jota voimakkaasti muuttunut lasten ja nuorten psykiatrisen
hoidon ja tutkimuksen tarve on edellyttänyt. Eri puolilla
maata on aloitettu lukuisia lasten ja nuorten nuorisopsykiatrian
hankkeita, jotka uhkaavat jäädä ensi vuonna
ilman niiden kipeästi kaipaamaa rahoituspohjaa. Myöskään
uusia hankkeita ei voida suunnitella eikä toteuttaa ilman
kyseistä määrärahaa.
Lasten mielenterveysongelmat lisääntyvät koko
ajan. Stakesin koululaisten hyvinvointia selvittäneiden
tutkimusten mukaan lapsista ja nuorista 15—20 prosentilla
on psyykkisiä häiriöitä ja
noin 7—8 prosentin arvioidaan olevan psykiatrisen hoidon
tarpeessa. Vakavasti masentuneita lasketaan olevan jopa 5—10
prosenttia nuorista. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan psyykkiset
ongelmat ovat yllättävän yleisiä jo alle
kouluikäisillä.
Hallitus on luvannut ohjelmassaan ohjata valtion rahoitusta
erityisesti mielenterveys- ja päihdepotilaiden hoidon ja
tukipalvelujen turvaamiseksi. Lisäksi ohjelmassa
mainitaan erikseen, että lasten mielenterveysongelmiin
ja niiden ennaltaehkäisyyn kiinnitetään
erityistä huomiota ja turvataan riittävän
nopea hoitoon pääsy.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta palauttaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentin 33.32.37 ja osoittaa sille 7 000 000
euroa lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005
- Matti Kangas /vas
- Matti Kauppila /vas
- Markus Mustajärvi /vas
- Pentti Tiusanen /vas
- Annika Lapintie /vas
- Mikko Immonen /vas
- Jaakko Laakso /vas
- Iivo Polvi /vas
- Minna Sirnö /vas
- Erkki Virtanen /vas
- Kari Uotila /vas