TALOUSARVIOALOITE 249/2008 vp

TAA 249/2008 vp - Matti Kauppila /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen asumistuen tukiehtojen lieventämiseen ja omavastuuosuuksien alentamiseen

Eduskunnalle

Aloite on osa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ehdottamaa toimeentuloturvan vähimmäisetuuksien yhtenäistämistä ja tuloköyhyyden vähentämiseen tähtäävää sosiaalipoliittista linjausta. Vähimmäisturvan osalta vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ehdottaa perusturvan etuuksien yhtenäistämistä ja korottamista täyden kansaneläkkeen tasolle verottomana.

Lisäksi ehdotamme, että näin korotettuja vähimmäisturvaetuuksia ja kansaneläkettä edelleen korotettaisiin 100 eurolla kuukaudessa 1.7.2009 lukien. Erityisesti sairausvakuutuksen ja työttömyysturvan vähimmäispäivärahojen korottaminen edellyttää yleisen asumistuen ehtojen lieventämistä ja omavastuuosuuksien alentamista pienimpiä tuloja saavilla, jotta etuuksien korotukset eivät leikkaantuisi vuositulojen kasvaessa. Ehdotuksemme on arvio edellä kuvatusta tarpeesta, jonka lopullinen määrä riippuu pääosin toimeentuloturvan vähimmäisetuuksiin ehdottamastamme 100 euron tasokorotuksesta 1.7.2009 lukien, eli arvio on puolen vuoden korotustarpeesta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  33.10.54 lisäyksenä 37 000 000 euroa asumistuen tukiehtojen budjettiperusteiseen lieventämiseen ja omavastuuosuuksien alentamiseen pienimpiä ansio- ja etuustuloja saaville.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Matti Kauppila /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Merja Kyllönen /vas
  • Jyrki Yrttiaho /vas
  • Veijo Puhjo /vas