TALOUSARVIOALOITE 254/2007
vp
TAA 254/2007
vp - Martti Korhonen /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen väestön
vanhenemisesta johtuviin menoihin ja vanhustenhuollon yleiseen kehittämiseen
Eduskunnalle
Suomen väestörakenne on muuttumassa
seuraavien vuosien ja vuosikymmenien aikana voimakkaasti. Keskeisenä tulevaisuuden
huolenaiheena on se, millä tavalla tarvittavat hyvinvointipalvelut
pystytään turvaamaan jatkossa. Kasvavaan ikääntyneiden
ryhmään kohdistuva hoiva ei tällä hetkellä ole
sitä tasoa, että siinä kiinnitettäisiin riittävästi
huomiota ihmisten oikeuksiin ja heidän mahdollisuuksiinsa
elää täysipainoista elämää.
Palveluja on kehitettävä parantamaan iäkkäiden
ihmisten osallistumismahdollisuuksia ja kuntouttamista silloin,
kun sitä tarvitaan.
Suosituksista huolimatta kunnat eivät ole hoitaneet
palvelujärjestelmäänsä niin,
että vanhus voisi halutessaan asua kotona niin pitkään
kuin se on mahdollista. Suurimmat syyt ongelmiin löytyvät
kuntien kustantaman terveydenhuollon ja vanhustenhuollon menojen
rajusta kasvusta.
Kotihoidon järjestämisvelvollisuus ja hoivajonojen
muodostaminen lisäävät kuntien menoja tavalla,
josta suoriutuminen ilman valtion kohdennettua ja korotettua valtionapua
ei ole mahdollista. Kustannusten nousuun vaikuttaa piilossa olevan
kysynnän lisäksi myös se, millä tavoin palvelun
tarpeen arviointia säännellään,
sekä asiakasmaksujen sisältyminen tiedossa oleviin kotihoidon
ja palveluasumisen kustannuksiin.
Vanhukset ovat osa ryhmää, joka kärsii
eniten kuntien talousvaikeuksista. Vanhusten palveluiden takaaminen
tulevaisuudessa edellyttää budjetissa korvamerkittyä rahaa
kuntien valtionosuuksiin. On tärkeää varmistaa
vanhuspalvelujen saatavuus niin lailla kuin myös määrärahalla.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 33.60.30 lisäyksenä 200 000 000
euroa väestön vanhenemisesta johtuviin menoihin
ja vanhustenhuollon yleiseen kehittämiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Martti Korhonen /vas
- Jaakko Laakso /vas
- Markus Mustajärvi /vas
- Minna Sirnö /vas
- Jyrki Yrttiaho /vas
- Claes Andersson /vas
- Mikko Kuoppa /vas
- Annika Lapintie /vas
- Pentti Tiusanen /vas
- Erkki Virtanen /vas
- Matti Kangas /vas
- Veijo Puhjo /vas
- Paavo Arhinmäki /vas
- Merja Kyllönen /vas
- Unto Valpas /vas
- Matti Kauppila /vas