TALOUSARVIOALOITE 281/2004 vp

TAA 281/2004 vp - Anneli Kiljunen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen pilaantuneen maaperän kunnostamiseen Lappeenrannan Huhmarniemessä

Eduskunnalle

Hallitusohjelman ympäristöpolitiikkaa koskevaan osioon on kirjattu hallituksen lupaus edistää saastuneiden maa-alueiden kunnostamista. Kuitenkin ympäristötöille on varattu jatkuvasti liian vähän rahaa. Eduskunta on kuluneina vuosina toistuvasti lisännyt määrärahoja verrattuna hallituksen esitykseen. Viimeksi valtiovarainvaliokunta mietinnössään valtiontalouden kehyksistä vuosille 2005—2008 (VaVM 3/2004 vp) totesi seuraavaa: "Eduskunta on kiinnittänyt usein huomiota ympäristötöihin osoitettujen määrärahojen niukkuuteen. Jatkossa nämä määrärahat vähenevät edelleen, vaikka tarve määrärahan lisäämiseksi on erittäin suuri. Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostustarpeet ovat jatkuvasti kasvaneet."

Useimmissa teollisuusmaissa ympäristöhallinnolla on erityisiä varoja ja kunnostusohjelmia ympäristö- ja terveyshaittaa aiheuttavien suurten ja vaikeiden kohteiden puhdistamista varten. Vuonna 2001 käytti esim. Tanska 45 miljoonaa euroa ja Alankomaat 250 miljoonaa euroa pilaantuneiden maiden puhdistukseen. Ruotsissa tarkoitukseen oli varattu vuodelle 2003 yhteensä 44 miljoonaa euroa. Suomen valtion pilaantuneiden maiden kunnostukseen osoittamien ympäristötyömäärärahojen vuotuinen määrä on näihin verrattuna erittäin pieni.

Lappeenrannan kaupunki on kunnostuttanut Huhmarniemen pientaloalueen maaperän dioksiineilla ja furaaneilla pilaantuneesta maa-aineksesta syksyllä 2003. Tällä noin 100 hengen asuinalueella on suurin osa urakasta jo toteutettu ja asukkaat ovat voineet palata koteihinsa. Jäljellä ovat vielä pihojen ja puiston istutustyöt, alueelta kuljetetun maa-aineksen maisemointi ja loppusijoituksen valvonta. Pilaajaa ei voitu nykyisen lainsäädännön mukaisesti velvoittaa kunnostamaan maaperää, vaan kaupunki otti alueen suurimpana maa-alueen omistajana sekä kaavoittajana ja rakennuslupien myöntäjänä vastuun kunnostustyön suorittamisesta. Hankkeen kokonaiskustannusten on laskettu olevan noin 6 miljoonaa euroa. Kustannusten jaosta on sovittu UPM-Kymmene Oyj:n osuudeksi 43,3 % ja Lappeenrannan kaupungin osuudeksi 56,7 %. Kohde on kuntakokoon suhteutettuna Suomen suurin pilaantuneen maan kunnostushanke, jonka toteuttajana on kunta. Kunnostuskustannukset, jotka kaupungin osalta tulevat olemaan noin 3,5 miljoonaa euroa, ovat kaupungille kohtuut-tomat. Alueen kunnostamiseen on haettu avustusta sekä ympäristöministeriöltä että Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselta, joilla ei toistaiseksi ole ollut myöntää hankkeeseen tarvittavaa mittavaa rahoitusta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  35.10.77 lisäyksenä 900 000 euroa Lappeenrannan Huhmarniemen pilaantuneen maaperän kunnostamistyön loppuun saattamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Anneli Kiljunen /sd
  • Arto Bryggare /sd