TALOUSARVIOALOITE 284/2012 vp

TAA 284/2012 vp - Hanna Mäntylä /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen vanhusten palvelujen tukemiseen Lapin syrjäseuduilla

Eduskunnalle

Lapin syrjäseuduilla asuvien vanhusten palveluihin tarvitaan lisäresursseja, jotta palvelut voidaan toteuttaa yhdenmukaisesti koko maassa. Lapin syrjäseuduilla palvelut ovat pitkien etäisyyksien päässä, eikä julkista liikennettä ole alueella välttämättä lainkaan. Asiointi esimerkiksi virastossa tai lääkärissä vaatii paitsi aikaa myös rahaa. Erityisen vaikea tilanne on niiden vanhusten osalta, joilla ei ole mahdollisuutta käyttää julkisia kulkuvälineitä tai joilla ei ole oman auton käyttömahdollisuutta. Lisäksi ongelmia luovat palvelujen vähäinen tarjonta tai niiden vaikea saavutettavuus.

Vanhuksilla tulisi olla oikeus mahdollisimman hyvään elämään myös Lapin syrjäseuduilla. Lisäksi tulisi tukea vanhusten kotona asumista niin, etteivät vanhukset joutuisi alueellisilla ja maantieteellisillä perusteilla eriarvoiseen asemaan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  33.60.31 lisäyksenä 300 000 euroa vanhusten palvelujen tukemiseen Lapin syrjäseuduilla.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Hanna Mäntylä /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps