TALOUSARVIOALOITE 287/2008 vp

TAA 287/2008 vp - Timo Korhonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen avopalvelujen ulottamiseen koskemaan myös 10—15 prosentin haitta-asteen sotainvalideja

Eduskunnalle

Maamme noin 12 000 sotainvalidin keski-ikä on jo 86 vuotta. Ikääntymisen seurauksena lievävammaisetkin sotainvalidit tarvitsevat apua selviytyäkseen kotona. Voimassa olevassa lainsäädännössä asetetut haitta-asteen prosenttirajat jättävät kuitenkin heidät valtion korvaamien palvelujen ulkopuolelle. Selkeäksi tavoitteeksi tulisi asettaa prosenttirajojen poistaminen sotilasvammalaista.

Sotainvalidien poistuma koskee vuosittain joka seitsemättä sotainvalidia. Tämä merkitsee valtion menoihin säästöjä, joilla voidaan rahoittaa edellä kerrotut uudistukset.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  33.50.52 lisäyksenä 5 000 000 euroa Valtiokonttorin sotilasvammalain nojalla kunnille korvaamien avopalvelujen järjestämiseksi budjettiperusteisesti myös 10 prosentin haitta-asteen sotainvalideille.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Timo Korhonen /kesk