TALOUSARVIOALOITE 30/2007 vp

TAA 30/2007 vp - Marko Asell /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Nokian Verte -ympäristörakentamisen osaamiskeskuksen katuverkon rakentamiseen

Eduskunnalle

Verte on Nokian Pitkäniemeen sijoittuva ympäristörakentamisen osaamiskeskittymä, joka on aloittanut toimintansa 2.1.2007. Vertestä muodostuu sekä valtakunnallisesti että kansainvälisesti merkittävä ympäristörakentamisen koulutus-, tutkimus- ja hyvinvointikeskus, jossa on myös alaa tukevaa yritystoimintaa.

Verte Oy on erikoistunut ympäristörakentamiseen ja -hyvinvointiin liittyvien yritysten, koulutuksen ja tutkimustoiminnan toimintaympäristöjen tuottamiseen ja kehittämiseen.

Yhtiön merkittävin omistaja on Nokian kaupunki. Muita omistajia ovat Tampereen kaupunki, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja Viheraluerakentajat ry.

Verteä toteutetaan vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa vuosina 2007—2009 rakennetaan ympäristörakentamisen yrityspuisto Seppä. Pitkäniemeen rakennetaan myös n. 16 hehtaarin hyvinvointipuisto Vilja, johon puutarha- ja viljelyalojen lisäksi tulee ympäristö-, kuva- ja kuvanveistotaiteeseen liittyvää toimintaa. Pitkäniemen alueella tyhjillään olevan yli 100-vuotiaan rakennus numero 15:n saneeraus aloitetaan hankkeen ensimmäisessä vaiheessa.

Osaamiskeskittymän katuverkoston rakentaminen on keskeinen Verten toimintaan vaikuttava asia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 600 000 euroa Nokian Verte -ympäristörakentamisen osaamiskeskuksen katuverkon rakentamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Marko Asell /sd 
  • Saara Karhu /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Jukka Gustafsson /sd