TALOUSARVIOALOITE 311/2007 vp

TAA 311/2007 vp - Merja Kuusisto /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työllistämis-, koulutus- ja erityistoimiin

Eduskunnalle

Kehyspäätöksessään hallitus on päättänyt suunnata työllisyysmäärärahoja uudelleen. Hallitus vähentää voimavaroja työvoimapoliittisista toimenpiteistä, valmentavasta koulutuksesta ja valtio- ja kuntasektorin tukityöllistämisestä. Työpaikkojen syntymisen ja häviämisen muutosvauhti sekä rakennetyöttömyyden laajuus huomioon ottaen voimavarojen karsiminen näistä toimenpiteistä on kyseenalaista. Hallituksen kaavailema uudistus, jossa työllisyysmäärärahoja suunnataan yrityksissä tapahtuvaan tukityöllistämiseen, on haasteellinen linjaus. On selvää, että mahdollisimman moni palkkatuettu työjakso kannattaa suunnata yrityksiin. Valtio ei kuitenkaan voi päättää yritysten puolesta, että ne tukityöllistävät.

Jos kuntien ja valtion palkkatuettua työtä vähennetään, ajaudutaan tilanteeseen, jossa kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat työttömät eivät pääse aktiivitoimien piiriin. Kunnat ja valtion laitokset ovat esimerkiksi monissa syrjäseudun kunnissa olleet pääasialliset työpaikat, joihin työttömiä on voitu tukityöllistää. Jos määrärahojen käyttöä julkisen sektorin työllistämistoimiin merkittävästi vähennetään, mahdollisuus ylläpitää työttömien työkykyä tukityöllistämisen avulla heikentyy erityisesti syrjäseuduilla. Pitkäaikaistyöttömien työllistäminen edellyttää monesti pitkää työllistymispolkua ja monenlaisia toimia. Kun nyt sekä valmentava koulutus että julkisen sektorin tukityöllistäminen vähenevät, mahdollisuudet tällaisten työllistämispolkujen rakentamiseen voivat heiketä. Emme myöskään hyväksy vaikeimmassa asemassa olevien työttömien valmentavan koulutuksen vähentämistä, sillä ilman tätä valmennusta pitkään työttömänä olleen on hyvin vaikea päästä mukaan ammatilliseen koulutukseen ja työelämään. Lisäksi valmentavan koulutuksen asiakkaista suuri osa on maahanmuuttajia — suurissa kaupungeissa lähes puolet. Ilman kielikoulutusta ja yhteiskuntaan integrointia heidän työllistymisensä on lähestulkoon mahdotonta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  32.80.51 lisäyksenä 10 000 000 euroa työllisyyden parantamiseen ja ennen kaikkea vaikeimmin työllistyvien aseman parantamiseen työelämässä.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Merja Kuusisto /sd
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Tarja Tallqvist /kd
  • Katja Taimela /sd
  • Esa Lahtela /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Reijo Kallio /sd
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Kari Rajamäki /sd
  • Reijo Laitinen /sd
  • Miapetra Kumpula-Natri /sd