Tutkijat ja petoasiantuntijat ovat korostaneet monipuolisia
toimia susien suojelemiseksi. Susi on Suomen suurpedoista uhanalaisin
yhdessä ahman kanssa, ja siihen liitetään
usein pelkoja, joita ei voida perustella tutkimustiedolla susista. Luonnonsuojelun
ja petokantojen järkiperäisen hoidon kannalta
on tärkeää edistää ihmisen
ja suurpetojen rinnakkaiseloa.
Suomen susikanta on hiljalleen kasvanut vuosituhanteen vaihtumisen
jälkeen. Suden metsästyslupamäärien
pitäminen pienenä ja salametsästyksen
ehkäiseminen ovat johtaneet kannan pienoiseen kasvuun ja
levittäytymiseen itäisestä Suomesta lännemmäksi
aina Pohjanlahden rannikolle saakka. Alustavien arvioiden mukaan
vuonna 2004 Suomessa on syntynyt ainakin 15 susipentuetta, ja susia
arvioidaan olevan tällä hetkellä ennen
metsästyskauden aloittamista noin 170—180 yksilöä.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos seuraa satelliitti- ja
radioseurannalla sekä susia että karhuja. Tällä hetkellä susia
on seurannassa hieman alle 20 (niitä on pannoitettu 21,
mutta osa lähettimistä on lopettanut toimintansa)
ja karhuja on noin 50 (karhuja on pannoitettu kaikkiaan 60) yksilöä.
Seuranta antaa sekä susista että karhuista sellaista
tietoa, mitä muilla tutkimusmenetelmillä ei ole
mahdollista saada. Susien satelliittiseurantaa on myös
hyödynnetty vahinkojen ehkäisyssä. Toista
syksyä toiminnassa olleesta susipuhelimesta on saatu hyviä kokemuksia.
Metsästäjät ovat voineet soittaa susien
seuraajille ja tiedustella, onko heidän turvallista lähteä koiran kanssa
metsälle. Näin on voitu välttää satunnaisia
metsästyskoiran ja suden kohtaamisia metsästysretkillä.
Nykytilanteessa tarvittaisiin toimenpideohjelma suurpetojen
ja erityisesti susien suojelemiseksi. Toimenpideohjelma koostuisi
seuraavista elementeistä:
- susien radio- ja satelliittiseurannasta,
- suurpetojen käyttäytymisen ja vahinkojen ehkäisyn
valistusmateriaalista sekä susipuhelintoiminnan ylläpidosta
ja
- petoaitojen rakentamisohjelmasta.
Toimenpideohjelma laadittaisiin ympäristö-
sekä maa- ja metsätalousministeriössä yhteistyössä maamme
luonnonsuojelu- ja metsästysjärjestöjen
sekä niiden kuntien kanssa, jotka ovat suurpetojen vakituista
asuinaluetta. Järjestöt voisivat osallistua myös
hankkeiden toteuttamiseen. On myös ensiarvoisen tärkeää jakaa
tietoa tiedotusvälineiden edustajille.
Toimenpideohjelman käynnistämistä varten lisätään
200 000 euroa maa- ja metsätalousministeriön
momentille 30.41.42.
Valtion petokorvausmäärärahat on
toistaiseksi käytetty lähinnä poro- ja
kotieläinvahinkojen korvaamiseen. Korvausmäärärahoja
on käytetty vahinkojen ennaltaehkäisyyn ja susien
seurantaan, mikäli rahaa on korvauksista jäänyt
yli. Tällöin ei ratkaista itse ongelmaa; pedot
tulevat pihapiiriin tai tappavat karjaa.
Nyt keskitytään ainoastaan tapahtuneiden vahinkojen
korvaamiseen, mikä on pitkällä aikavälillä kestämätön
ratkaisu. Mikäli petokannat kasvavat, lisääntyvät
myös vahingot, jollei niitä ehkäistä ennalta.
Korvaukset koetaan myös usein riittämättömiksi.
Lisäksi vahingot herättävät
pelkoa.
Sähköaidat ovat toimiva ratkaisu suurpetojen, karhun,
suden ja ilveksen pitämiseksi poissa laitumelta ja pihapiiristä.
Niin Suomessa kuin Ruotsissakin on havaittu sähköistettyjen
petoaitojen ehkäisevän ennalta vahingot lähes
täysin. Ennalta ehkäisevien petoaitojen rakentaminen
tulee suunnata petotihentymäalueille, kuten Ruokolahteen
ja Ilomantsiin ja sinne, missä vahinkoja on tapahtunut
toistuvasti.
Petoaidat eivät pelkästään
suojaa, ne vaikuttavat myös asenteisiin. Kun vahinkoja
ei juuri tapahdu ja pedot pysyvät poissa pihapiiristä,
ihmiset voivat kokea, että petojen kanssa on mahdollista
elää. Ruotsissa Värmlandin alueella on
lähes kaikki kotieläintilat (noin 100 kpl) aidattu. Alueen
karjan- ja lampaankasvattajat suhtautuvat myönteisemmin
suteen kuin lähiympäristön muut ihmiset.
Suomessa suteen ja karhuun lähiympäristössä suhtautuvat
kaikkein kielteisimmin suurpetoja pelkäävät
karjan- ja lampaankasvattajat sekä poronomistajat.
Elinvoimaisten petokantojen ylläpitäminen pitkällä aikavälillä edellyttää vahinkojen
ehkäisyä ja häirikköyksilöiden
poistoa. Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa
on havaittu, että metsästys vähentää kotieläinvahinkoja
ainoastaan, jos se kohdennetaan juuri vahinkoja aiheuttaviin yksilöihin.
Toistuvat petovahingot aiheuttavat vaatimuksia kaatolupien saamiseksi
ja viime kädessä salametsästystä.