TALOUSARVIOALOITE 324/2008 vp

TAA 324/2008 vp - Mikko Kuoppa /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lapsilisien korotukseen

Eduskunnalle

Lapsilisiä maksetaan arvioidusti 2009 keskimäärin 1 010 000 lapsesta. Yksinhuoltajien lapsia näistä on noin 154 900. Yksinhuoltajille lapsilisä maksetaan korotettuna. Lapsilisää saavia perheitä arvioidaan olevan noin 556 150. Lapsiperheiden köyhyyden torjumiseksi lapsilisää tulee korottaa 15 euroa kuukaudessa ensimmäisestä lapsesta lähtien. Stakesin tutkimusten mukaan köyhien lapsiperheiden lukumäärät ovat lisääntyneet. Eriarvoisuus lisääntyy, kun köyhien lapsiperheiden lapsilla ei ole muun muassa samanlaisia harrastusmahdollisuuksia kuin paremmin toimeentulevien perheiden lapsilla. Lapsilisiä ei ole sidottu indeksiin joten niiden reaaliarvo on pudonnut ja osaltaan lisännyt lapsiperheiden köyhyyttä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.10.51 lisäyksenä 195 000 000 euroa lapsilisien budjettiperusteiseen korotukseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Mikko Kuoppa /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Jyrki Yrttiaho /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Veijo Puhjo /vas