TALOUSARVIOALOITE 331/2004 vp

TAA 331/2004 vp - Mikko Kuoppa /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Helvetinjärven kansallispuiston luontokeskuksen rakentamiseen

Eduskunnalle

Pirkanmaan alueella on kaksi merkittävää kansallispuistoa, Seitseminen ja Helvetinjärven kansallispuisto. Kansallispuistojen hoito ja valvonta sekä voimakkaasti kasvaneiden kävijämäärien opastus ja muu palveleminen edellyttävät toimintaedellytysten turvaamista ja voimavarojen lisäämistä.

Seitsemisen kansallispuiston opastuskeskus on ollut toiminnassa jo niin kauan, että sen toiminnasta voidaan vetää varsin positiiviset johtopäätökset. Ruoveden kunnan saama viimeaikainen matkailullinen ja erityisesti luontomatkailuun liittyvä julkisuus on lisännyt matkailijoiden määriä erityisesti Helvetinjärven kansallispuiston alueella. Aluetta on kehitetty viime aikoina voimakkaasti mm. kulku- ja liikennejärjestelyin, ja kansallispuiston aluetta on maakaupoin huomattavasti laajennettu. Kansallispuiston ja yleensäkin Ruoveden matkailun kaikinpuoliseksi hyödyntämiseksi tulisi kuntaan perustaa luontokeskus. Hankkeesta on valmistunut kesällä 1999 esisuunnitelma.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  35.20.22 lisäyksenä 1 000 000 euroa Helvetinjärven kansallispuiston luontokeskuksen rakentamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Mikko Kuoppa /vas
  • Minna Sirnö /vas