TALOUSARVIOALOITE 335/2005 vp

TAA 335/2005 vp - Jari Koskinen /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin

Eduskunnalle

Hämeen ympäristökeskus sekä Hämeen ja Päijät-Hämeen liitot toimivat alueella, jossa teollisen ja tuotannollisen toiminnan lisäksi maatalous on merkittävä toimiala. Alueelle on ominaista taajamien ja maaseudun läheisyys ja keskinäinen vuorovaikutus. Maaseutuyhdyskuntien, kylien ja haja-asutusalueiden vesihuoltoa on alueella kehitetty viime vuosina määrätietoisesti kuntien, kylien, aluehallinnon, vesihuoltolaitosten ja vesiosuuskuntien yhteistyönä. Alueella on vireillä lukuisia maaseutuyhdyskuntien omatoimisesti käynnistämiä vesihuollon kehittämisen ja järjestämisen hankkeita, jotka edellyttävät kestävästi toteutuakseen kuitenkin kuluttajien rahoituksen lisäksi ulkopuolista rahoitustukea.

Tarve yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin tarkoitettujen avustusten lisäämiseen on huomattava: esimerkiksi Hämeen ympäristökeskuksen alueella viime vuosina haettujen vesihuoltoavustusten määrä on ollut noin 4—8 kertaa suurempi kuin avustuksia on voitu myöntää.

Vesihuoltoavustuksilla voidaan edistää merkittävällä tavalla maaseudun asuttuna pitämistä ja välttämättömän peruspalvelun, hyvälaatuisen talousveden, hankintaa sekä jätevesien korkeatasoista käsittelyä maaseutuyhdyskunnissa.

Aloite on valmisteltu yhteistyössä Hämeen liiton ja Päijät-Hämeen liiton sekä Hämeen vaalipiirin kansanedustajien kanssa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  30.50.31 lisäyksenä 1 000 000 euroa maaseudun vesihuollon kehittämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Jari Koskinen /kok
  • Minna Lintonen /sd
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Satu Taiveaho /sd
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Matti Kauppila /vas
  • Tuija Nurmi /kok
  • Timo Seppälä /kok
  • Jouko Skinnari /sd
  • Maija-Liisa Lindqvist /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Päivi Räsänen /kd