TALOUSARVIOALOITE 336/2005 vp

TAA 336/2005 vp - Marjaana Koskinen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kunnallisveron eläketulovähennykseen

Eduskunnalle

Vuoden 2006 talousarviossa esitetään kansaneläkkeen 5 euron tasokorotusta 1.9.2006 alkaen, ja tälle vuodelle toteutettiin 1.3.2005 alkaen 7 euron tasokorotus, jota perusteltiin kansaneläkeindeksin alhaisuudella. Työeläkettä ansaitsevat eläkkeensaajat ovat olleet aktiivisia ja yhteydenotoissaan kertoneet, että heidän työeläkkeidensä ostovoimaa ei ole turvattu: jos kunta on nostanut kunnallisveroprosenttia, niin eläkkeestä on jäänyt vähemmän käteen kuin ennen. Työeläkettä saavat maksavat kunnallisveroa huolimatta kunnallisveron eläketulovähennyksestä. Kunnallisveroa ei makseta täydestä kansaneläkkeestä.

Koska valtion tuloveroja maksetaan vasta 12 000 euroa ylittävästä eläketulosta, jää suurin osa työeläkettä saavista tuloverohelpotusten ulkopuolelle. Suomessa keskieläke on vähän yli 1 000 euroa kuussa.

Työeläkeindeksi on myös alhaisella tasolla: tänä vuonna indeksi aiheutti 0,9 prosentin eläketarkistuksen.

Hallitus on korottamassa kansaneläkettä jo toisen kerran, mutta pienituloisille työeläkkeellä oleville ei ole esitetty taloudellisia parannuksia vuoden 2006 budjetissa, eikä valtiovarainministeriön taholta ole haluttu puuttua työeläkeindeksin alhaisuuteen. Näin ollen esitämme, että kunnallisveron eläketulovähennystä korotetaan samalla summalla kuin kansaneläkettä tasokorotetaan eli 39 miljoonalla eurolla.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  26.97.31 lisäyksenä 39 000 000 euroa kuntien valtionosuuteen kunnallisveron eläketulovähennyksen budjettiperusteiseen korottamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Marjaana Koskinen /sd
  • Esa Lahtela /sd
  • Erkki Virtanen /vas