TALOUSARVIOALOITE 346/2007 vp

TAA 346/2007 vp - Kari Kärkkäinen /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen pk-yritysten kuljetustuen laajentamiseen

Eduskunnalle

Laissa kuljetusten alueellisesta tukemisesta (954/1981) säädetään pienten ja keskisuurten yritysten kuljetusten tukemisesta. Kuljetustuen tarkoituksena on vähentää yrityksen syrjäisestä sijainnista ja pitkistä matkoista aiheutuvia lisäkustannuksia. Kuljetustukea koskeva laki on voimassa vuoden 2007 loppuun.

Tukea maksetaan Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon maakunnissa sijaitseville pk-yrityksille. Tukea makasetaan kuljetuskustannuksista, jotka aiheutuvat yrityksen valmistamien tuotteiden kuljetuksista. Kuljetustuki on prosentuaalinen, ja sen suuruus riippuu kuljetetun matkan pituudesta. Tuki voi olla 7—29 % maksetusta kuljetusmaksusta. Kuljetettavan tuotteen täytyy olla valmistettu kuljetustukeen oikeuttavalla alueella. Kuljetustukea haetaan puolivuosittain jälkikäteen. Kuljetustukea maksetaan, jos kuljetusmaksu on vähintään 20 euroa ja kuljetusmatkan pituus vähintään 266 kilometriä. Ehtona on myös se, että hakemuskaudessa kuljetustuen suuruuden täytyy nousta vähintään 336 euroon.

Nykyisten kuljetusten alueellisesta tukemisesta säädetyn lain mukaan tukea maksetaan puusta ja puuteoksista seuraaville tuotteille:

  • sahattu, höylätty ja veistetty puutavara,
  • puiset rakennukset ja rakennelmat,
  • kyllästetty puutavara,
  • vaneri ja vaneriviilu sekä kuitulevy,
  • lastu- ja rimalevyt, lastuvilla, tulitikkusäleet ja -laatikkoainekset sekä
  • puusepänteollisuuden tuotteet ja puolivalmisteet.

Paperiteollisuustavaroista tukea maksetaan kartongille, pahville ja paperille sekä näistä tehdyille valmisteille ja jalostusasteeltaan lopputuotteeseen verrattaville erikoisselluloosille. Puutuotteista kuljetustuen ulkopuolelle jäävät ainakin hake, puru, sahajauho, pelletit, kuivattu ja pakattu halko, hakkuujäte sekä joulukuuset. Metsät ja niiden tuotteet ovat tärkeässä roolissa maaseudun ihmisten työllistäjinä ja elinvoimaisuuden säilyttäjinä. Varsinaisilla maaseutualueilla suuri osa elinkeinoista liittyy puuhun ja sen jalostukseen. Jalostusaste ei aina ole suuri, vaan puu voidaan myydä lähes sellaisenaan, esimerkkinä joulukuuset.

Metsien energiaraaka-aineen tuotannolla on tulevaisuudessa kasvava merkitys. Haketta, halkoja, pellettejä ja hakkuujätettä käytetään nykyisin energiantuotannossa. Ilmastonmuutos ja fossiilisten polttoaineiden kalleus vahvistavat uusiutuvan energian kilpailukykyä. Sitä olisi helppo parantaa myös kuljetustuen laajentamisen avulla. Samalla vahvistetaan suomalaisten yrittäjien kilpailukykyä. Esimerksi Pohjois-Savossa on pelkästään kuivatun ja pakatun polttopuun toimittajia yli 50, ja lisäksi tulevat vielä muut puualan yrittäjät.

Kuljetustuki pitää laajentaa koskemaan myös nykyistä matalamman jalostusasteen puutuotteita. Tällä tuetaan uusiutuvan energian käytön lisäämistä, energiaomavaraisuutta, yrittäjyyttä, maaseudun asuttuna pysymistä ja työllisyyttä, ja alan tuotteilla on lisäksi vientimahdollisuuksia. Naapurimaassamme Ruotsissa kuljetustuen määrä on noin kymmenkertainen Suomeen verrattuna.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  32.30.44 lisäyksenä 2 000 000 euroa pk-yritysten kuljetustuen laajentamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Kari Kärkkäinen /kd