TALOUSARVIOALOITE 355/2012
vp
TAA 355/2012
vp - Antti Rantakangas /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen poikkeuksellisten satovahinkojen
korvaamiseen
Eduskunnalle
Satovahinkojen määrä on
ollut kuluneena vuonna 2012 poikkeuksellinen koko Suomen mittakaavassa.
Maaseutuviraston keräämien arvioiden mukaan tuhoutunutta
viljelyalaa kertyy vuodelta 2012 yli 52 000 hehtaaria,
kun satovahinkoala vuosina 2000—2010 on ollut keskimäärin 34 100
hehtaaria vuodessa. Vuonna 2012 satovahinkoala on siten yli puolitoistakertainen
keskiarvoon verrattuna.
Elokuussa 2012 rankkasateet koettelivat etenkin Pohjois-Pohjanmaata
poikkeuksellisella tavalla. Rajujen tulvien aiheuttamia satovahinkoja kärsittiin
arvioiden mukaan maakunnassa noin 14 000 hehtaarin alueella.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus arvioi elokuussa vahinkojen olevan euromääräisesti
noin 15—20 miljoonan euron luokkaa.
Lopulliset tiedot koko Suomen kärsimistä satovahingoista
saadaan vuoden 2012 lopulla. Satovahinkokorvauksiin on valtiontaloudessa
budjetoitu vuosittain 3,4 miljoonan euron siirtomääräraha.
Määrärahasta saa maksaa myös
edellisiin vuosiin kohdistuneita korvauksia. Näin ollen
on ehdottoman tärkeää, että vuoden
2013 talousarvioon budjetoidaan tavallista suurempi summa satovahinkokorvauksia
varten, sillä vuoden 2012 satovahinkokorvaukset pystytään
maksamaan vasta vuonna 2013.Vaikka lopullisia tietoja ei vielä ole
saatavilla, on selvää, että vuoden 2012
satovahingot tulevat nousemaan koko Suomessayli kymmeneen, kenties
jopa yli kahteenkymmeneen miljoonaan euroon. Mikäli satovahinkoihin
ei budjetoida lisärahaa, vahinkoja kärsineiden
omavastuuosuus käytännössä kasvaa.
Näin poikkeuksellisen sääilmiön
sattuessa omavastuuosuuden kasvattaminen ei ole oikeudenmukaista,
vaan yhteiskunnan on kannettava vastuunsa huolehtimalla siitä,
ettei odottamattomia vahinkoja kokenut maatalousyrittäjä joudu
kohtuuttomaan taloudelliseen asemaan.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon
momentille 30.20.42 lisäyksenä 10 000 000
euroa poikkeuksellisten satovahinkojen korvaamiseen.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta
2012