TALOUSARVIOALOITE 382/2008
vp
TAA 382/2008
vp - Jaakko Laakso /vas
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen perusopetuksen
ryhmäkoon pienentämiseen Vantaalla
Eduskunnalle
Vantaan kaupunki on rahapulan takia kohdistamassa opetustoimeen
tuntuvia leikkauksia. Säästötoimiksi
kutsuttujen leikkausten tuloksena kouluverkosto harvenee tuntuvasti
nykyisestä, määräaikaisten opettajien
palkkauksesta tingitään ja usean kymmenen opettajan
työpaikka on vaakalaudalla, luokkakoot suurenevat, kouluavustajien
määrä putoaa tuntuvasti nykyisestä, erityisopetuksen
tilanne vaikeutuu entisestään ja oppilaiden oppimisvaikeudet
lisääntyvät.
Kouluopetuksessa tapahtuneet muutokset vaativat kuitenkin tämän
päivän koululaiselta yhä aikaisemmin
itsenäisiä yksilöllisiä valintoja
ja oma-aloitteisuutta. Oppilaat kulkevat koulupäivän
aikana ryhmästä toiseen ilman pysyvää luokkaa
ja ilman oman ryhmän tuomaa turvaa. Opettajan merkitys
korostuu. Samalla kuitenkin ryhmäkokoja on suurennettu.
Vantaalla ryhmäkokoja aiotaan suurentaa vielä nykyisestä,
vaikka jo nykyisilläkin oppilasmäärillä oppilaan
yksilöllisen tason ja tarpeiden ottaminen huomioon on opettajalle
vaikeaa ja joskus ylivoimaistakin.
Perusopetuksen ryhmäkokojen on oltava kohtuullisia,
jotta opettajalla on mahdollisuus nykyistä oppilaslähtöisempään
opetukseen.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 29.10.30 lisäyksenä 1 000 000
euroa perusopetuksen ryhmäkoon pienentämiseen
Vantaalla.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008